JTF-tukea haettavana 5,3 miljoonaa euroa alueelliseen kehittämiseen ja investointeihin

12.02.2024

Pohjois-Savon liitto on avannut kaksi JTF-hakua (oikeudenmukaisen siirtymän rahasto) Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelmassa:

  1. Pohjois-Savon liiton JTF-haku kehittämis- ja investointihankkeille – päättyy 1.3.2024 hakuilmoitus
  2. Pohjois-Savon liiton JTF-haku kuntien perusrakenteen investoinneille – päättyy 1.3.2024 hakuilmoitus

Hankehakemus tulee avata sen haun hakuilmoituksesta, mihin hakemus on tarkoitus kohdentaa. Hakemuksia ei voi siirtää hakujen välillä. Hakuilmoituksissa on kerrottu hakujen sisällöt, rahoitusehdot ja perusteet, joilla hankkeet valitaan rahoitettavaksi. Kaikkien rahoitettavien hankkeiden tulee toteuttaa Pohjois-Savon JTF-siirtymäsuunnitelmaa vastaten siinä esitettyihin haasteisiin.

JTF-haku kehittämis- ja investointihankkeille – haettavana on 3,3 miljoonaa euroa

Hausta tuetaan

  • elinkeinoelämän monipuolistumiseen, kasvuun ja palvelujen kehittämiseen tähtääviä hankkeita,
  • elinkeinoelämän tarpeista lähtevää TKI-toimintaa,
  • hankkeita, jotka edistävät bio- ja kiertotalouteen liittyvää toimintaa sekä
  • muita Pohjois-Savon JTF-suunnitelman tavoitteita edistäviä toimia.

JTF-haku kuntien perusrakenteen investoinneille – haettavana on 2,0 miljoonaa euroa

Hausta tuetaan kuntien tai kuntayhtymien toteuttamia perusrakenteen investointitukihankkeita, jotka tukevat yritysten toimintaedellytyksiä. JTF-tuella voidaan rahoittaa seuraavia investointeja:

  • bioenergiajakeiden käsittely- ja varastoalueita,
  • kiertotalousterminaaleja tai -alueita,
  • retkeily- tai vesistöreitistöjä, kun ne kytkeytyvät olemassa olevaan matkailuelinkeinoon ja sen kilpailukyvyn parantamiseen sekä luovat edellytyksiä uudelle yritystoiminnalle,
  • yritystoiminnan kasvua ja kilpailukykyä parantavia sekä uutta yritystoimintaa mahdollistavia yritys- ja teollisuusalueita.

Tuen kohteena olevien investointien tulee hyödyttää yrityksiä laajasti eikä kohdentua vain yksittäiseen yritykseen. Hakemuksessa tulee nimetä investoinnista hyötyviä yrityksiä. Tukea ei voi myöntää teiden/katujen rakentamiseen. Hakuilmoituksessa on esitetty useita muita yleisiä ehtoja rahoitettaville investoinneille.

Yleisiä ohjeita molempia hakuja varten

Hankkeet voivat jatkua pisimmillään 30.4.2026 saakka. Hankkeiden tukitaso on korkeintaan kehittämishankkeissa 80 % ja investointihankkeissa 70 %. Tukea voidaan myöntää hakuilmoituksien mukaisesti mm. tutkimuslaitoksille, korkeakouluille, 2. asteen oppilaitoksille, elinkeinojen kehittämisorganisaatioille, kunnille ja muille julkisyhteisöille. Pohjois-Savon liitto ei voi myöntää tukea yksittäiselle yritykselle sen oman liiketoiminnan kehittämiseen.

Hauissa käytössä olevista kustannusmalleista on tarkempaa ohjeistusta diasarjasta.

Suosittelemme olemaan yhteydessä Pohjois-Savon liittoon hankkeiden valmisteluvaiheessa.

Soile Juuti, ohjelmapäällikkö p. 0447142637
Juha Minkkinen, rahoitusasiantuntija p. 0447142619
Kari Tarkiainen, rahoitusasiantuntija p. 044 7142647
Maarit Intke, aluekehitysasiantuntija p. 0447142617
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@pohjois-savo.fi

Hankehakuilmoitus: Pohjois-Savon liiton JTF-haku kehittämis- ja investointihankkeille
Hankehakuilmoitus: Pohjois-Savon liiton JTF-haku kuntien perusrakenteen investoinneille
Ohjeita kustannusmalleista
Pohjois-Savon JTF-siirtymäsuunnitelma
Uudistuva ja Osaava Suomi 2021–2027 ohjelma sisältäen JTF-toimintalinjan
Yleistä lisätietoa hakemisesta

JTF-rahoitus (oikeudenmukaisen siirtymän rahasto) on osa Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmaa. JTF-rahaston toimilla kompensoidaan turpeen energiakäytön puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä koituvia sosioekonomisia ja ympäristöllisiä haittavaikutuksia. JTF-rahaston toimilla mm. edistetään elinkeinojen monipuolistamista huomioiden maakunnan älykäs erikoistuminen, vihreän talouden työpaikat ja vihreän teknologian uudet ratkaisut ja niiden mukanaan tuomat uudet liiketoimintamahdollisuudet.

Pohjois-Savon JTF-siirtymäsuunnitelmassa on neljä laajaa tavoitetta:

  1. Turvealalta poistuvien työpaikkojen korvaaminen ja turvetuotantoalueiden jälkikäytön mahdollistaminen
  2. Maatalouden toimintaedellytysten varmistaminen
  3. Energiahuollon varmistaminen ja energiaköyhyyden torjuminen
  4. Energiateknologia-alan työpaikkojen turvaaminen