Itä- ja Pohjois-Suomen vesiosaamisessa on iso potentiaali

24.01.2023

Savonia-ammattikorkeakoulu lähtee vetämään uutta miljoonaluokan Arctic Water Excellence -hanketta, jossa pyritään löytämään uusia teknologisia ratkaisuja erityisesti vesi-intensiivisen teollisuuden ja vesihuoltosektorin käyttöön.

– Olemme tunnistaneet elinkeinoelämän kanssa sellaisia haasteita, jotka voivat pahimmillaan rajoittaa tai jopa estää teollisten toimijoiden toimintaedellytyksiä Suomessa. Tässä hankkeessa yritämme yhdessä ratkoa haasteita sekä luoda uusia innovaatioita ja samalla merkittävää liiketoimintaa alalle, kertoo tutkimus- ja kehityspäällikkö Eero Antikainen Savonia-ammattikorkeakoulusta.

Antikaisen mukaan hankkeessa tullaan porautumaan erityisesti kaivosteollisuuden haasteisiin, sillä kaivosala on merkittävässä roolissa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Kaivostuotteet ovat välttämättömiä muun muassa tuulisähkön, aurinkopaneeleiden ja sähköautojen tuottamisessa.

– On tärkeää, että elinkeinoelämä vahvistaa valmiuksiaan ilmastonmuutokseen sopeutumiseen myös vesien hallinnan osalta, hän lisää.

Kolmivuotinen hanke on herättänyt suurta kiinnostusta kaivosalan yrityksissä. Hankkeeseen ovat lähdössä mukaan Kittilässä Euroopan suurinta kultakaivosta operoiva Agnico Eagle Finland, brittiläisen kaivosyhtiön Anglo Americanin Suomen tytäryhtiö AA Sakatti Mining, Terrafame ja Yara Suomi. Mukana on myös kaivos- ja akkukemikaaliyhtiö Keliber, joka tavoittelee litiumkaivoksen avaamista Keski-Pohjanmaalle.

Hanketta tullaan toteuttamaan ylimaakunnallisessa yhteistyössä kahdeksan itä- ja pohjoissuomalaisen tutkimusorganisaation kesken. Vetovastuussa on Savonia-ammattikorkeakoulu. Osatoteuttajia ovat Geologian tutkimuskeskus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Oulun yliopisto, Kajaanin ammattikorkeakoulu, Teknologian tutkimuskeskus VTT, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu ja LUT-yliopisto.

Pohjois-Savon liitossa on parhaillaan käsittelyssä noin kahden miljoonan euron EU-rahoituksen myöntäminen Arctic Water Excellence -hankkeelle. Maakunnan yhteistyöryhmä puoltaa rahoituksen myöntämistä Euroopan aluekehitysrahastosta.

– Maakunnan yhteistyöryhmän pöydällä on tällä hetkellä suuri määrä hankkeita, jotka edistävät maakunnan kärkialoja, tukevat kilpailukykyä ja uudistumista. Sähköinen tietojärjestelmä ei vielä mahdollista päätöksentekoa, mutta me haluamme viedä hankekokonaisuuksien valmistelua mahdollisimman pitkälle, sanoo maakunnan yhteistyöryhmän puheenjohtaja Mira Kokkonen.

Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmän kokous 24.1.2023

Lisätietoja antavat:
Eero Antikainen, tutkimus- ja kehityspäällikkö
Ympäristötekniikka, vesiturvallisuus-painoala
Savonia-ammattikorkeakoulu
p. 044 7856325

Mira Kokkonen
Maakunnan yhteistyöryhmän puheenjohtaja
p. 050 3050656