Kuopion kaupungin ekosysteemisopimuksen EAKR-hankehaku on auki

07.06.2022

Pohjois-Savon liitto on avannut yhteistyössä Kuopion kaupungin kanssa valtion ja Kuopion kaupungin kesken solmittua ekosysteemisopimusta toteuttavan EAKR-haun. Haku on osa Uudistuva ja Osaava Suomi 2021–2027 -ohjelman kestävää kaupunkikehittämistä. Kuopion kaupungin ekosysteemisopimuksen sisältö koostuu terveys- ja hyvinvointiteknologian ja vesiosaamisen painopisteistä.

Haettavana ovat kaikki Kuopion kaupungin ekosysteemisopimuksen sisällöt. Terveys- ja hyvinvointiteknologian painopisteen sisältöinä ovat terveyden ja hyvinvoinnin älykkäät ratkaisut, älykkäät ratkaisut henkilökohtaiseen ravitsemukseen sekä terveysdata-alustat (terveystietopalvelut). Vesiosaamisen painopisteen sisältöinä ovat puolestaan älykkäät vesihuollon ratkaisut sekä älykkäät talteenottoprosessit ja nollapäästötehtaat vesien käsittelyssä.

Sisällöt on kuvattu tarkemmin Kuopion kaupungin ekosysteemisopimuksessa.

Hankehaussa kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitusta on jaossa enintään 700 000 euroa. EAKR-tuen osuus voi olla enintään 60 % hankkeen kokonaiskustannuksista. Kuopion kaupunki on varautunut tukemaan rahoitettavaksi valittuja hankkeita enintään 20 % kokonaiskustannuksista. Hakijoiden on myös itse osallistuttava hankkeen rahoittamiseen.

Hausta tuetaan ainoastaan usean osatoteuttajan yhteisiä ryhmähankkeita ja hankkeet voivat kestää enintään 3 vuotta.

Tukea voidaan myöntää mm. tutkimus- ja koulutusorganisaatioille, elinkeinojen kehittämisorganisaatioille, julkisomisteisille teknologia- ja osaamiskeskuksille, kunnille ja muille julkisyhteisöille. Tukea ei voi myöntää yksittäiselle yritykselle sen oman liiketoiminnan kehittämiseen.

Hakuilmoituksessa on esitetty haun sisältö tarkemmin. Hakemukset tulee jättää Pohjois-Savon liittoon 6.6.–31.8.2022 välisenä aikana EURA2021-järjestelmän kautta. Hankehakemuksen täyttäminen aloitetaan avoinna olevasta hakuilmoituksesta EURA 2021:n etusivulla. EURA 2021:n etusivulla on käyttöohje hakijalle, missä on mm. ohjeet ryhmähankkeen valmistelua varten.

Hakemuksen valmisteluvaiheessa suosittelemme olemaan yhteydessähaun yhteyshenkilöihin.

Hankehakuilmoitus »
Lisätietoa Uudistuva ja Osaava Suomi 2021–2027 -ohjelmasta ja hakemisesta »


Lisätietoja sisällöistä:
Arto Holopainen, innovaatiopäällikkö, Kuopion kaupunki
p.045139 3996, arto.holopainen (at) kuopio.fi
Anu Häiväläinen, yritysasiamies, Kuopion kaupunki
p. 044 718 2036, anu.haivalainen (at) kuopio.fi

Lisätietoja hakemisesta:
Soile Juuti, ohjelmapäällikkö, Pohjois-Savon liitto
p. 044 7142637, soile.juuti (at) pohjois-savo.fi