AKKE- ja AIKO-kehittämisrahoitusta haettavana

23.05.2022

Pohjois-Savon liitosta on haettavana kansallista kehittämisrahoitusta. Hakemuksia voi jättää jatkuvasti ilman määräaikaa.

AKKE-tukea (Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -määräraha) voidaan myöntää hankkeille, jotka edistävät maakuntaohjelman ja sen toimeenpanosuunnitelman (= Uuden kasvun suunnitelma) toteuttamista. AKKE-rahoitus soveltuu mm. pienille selvitys-, pilotointi- tai toimintamallin kehittämishankkeille.

AIKO-tukea (Alueelliset innovaatiot ja kokeilut -määräraha) voidaan myöntää Ukrainan tilanteesta johtuvien pakotteiden ja vastapakotteiden haittojen torjuntaan. Rahoituksella voidaan tukea hankkeita, jotka vahvistavat elinkeinoelämänä uudistumista ja kilpailukykyä tai vahvistavat pakolaisuuteen liittyviä toimintaedellytyksiä.

Rahoitettavien hankkeiden valinnassa priorisoidaan konkreettisia, ajallisesti ja sisällöllisesti kompakteja kehittämishankkeita. Hakemukset arvioidaan huomioiden hankkeen laatu, uutuusarvo, tulosten hyödynnettävyys, kustannustehokkuus sekä alueellinen merkittävyys ja vaikuttavuus.

Pyydämme olemaan yhteydessä Pohjois-Savon liittoon jo hakemuksen valmisteluvaiheessa.

Hakuilmoitus »


Lisätietoa:
Soile Juuti, ohjelmapäällikkö
p. 0447142637, soile.juuti (at) pohjois-savo.fi