Pohjois-Savon liitolta yli 7 miljoonaa euroa tukea maakunnan kärkialoille

31.01.2022

Pohjois-Savon liitto myönsi viime vuonna alueellisille kehittämis- ja investointihankkeille tukea yhteensä 7,35 miljoonaa euroa. Hankkeiden kokonaiskustannukset olivat yli 11 miljoonaa euroa.

Eniten tukea, yhteensä 1,3 miljoonaa euroa, myönnettiin kone- ja energiatekniikan toimialalle. Ylä-Savoon luodaan uusi kone- ja laitevalmistuksen osaamiskeskittymä KesTech. Se tarjoaa yläsavolaisille teollisuusyrityksille osaamisen kehittämispalvelua siten, että yritykset voivat kehittyä ja kasvaa alueella. Sen avulla halutaan varmistaa myös osaavan työvoiman saamista toimialalle.

Keskittymän ytimen muodostaa Savonia-ammattikorkeakoulun, Ylä-Savon ammattiopiston ja Itä-Suomen yliopiston monikampusmalli. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioympäristöä kehitetään alueen valmistavan teollisuuden tarpeiden mukaisesti.

Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampukselle puolestaan rakentuu uusi unitutkimuksen tutkimuslaboratorio. Se tarjoaa hyvinvointiteknologian yrityksille sovellusten ja laitteiden testaamiseen ja kliinisen validointiin. Euroopan mittakaavassakin ainutlaatuinen laboratorio soveltuu unen, vireystilan ja fysiologisten signaalien mittaamiseen standardoiduissa olosuhteissa.

EU-tukea myönnettiin myös rokotekehittämisen toimintaympäristölle, mikä valmistuessaan mahdollistaa rokoteaihioiden prekliinisen testaamisen.

– Juuri tällaiset osaamiskeskittymät ovat keskeisessä asemassa maakunnan elinkeinoelämän kasvun näkökulmasta, kuvailee maakuntahallituksen puheenjohtaja Antti Kivelä.

Myös biokaasun tuotanto etenee Pohjois-Savossa. Lypsykarjatiloille luodaan teknistaloudellinen ja kestävä toimintakonsepti, jossa biokaasun tuotanto tapahtuu hajautetusti maatiloilla tai maatilojen yhteisissä pienissä biokaasulaitoksissa.

Maatilojen tulevien investointien tukemiseksi luodaan vaihtoehtoisia biokaasun tuottamisen toimintamalleja ja tuotetaan tietoa kansallisista ohjauskeinoista. Uusi menetelmä maatalouden kasvuhuonekaasupäästöjen mittaamiseksi tukee vihreää kasvua ja Pohjois-Savon ilmastotiekartan toteutusta.

Mielenkiintoinen kokeilu on tekeillä myös älykkäiden vesijärjestelmien saralla. Kuopion Savilahdessa tehdään rajattuun vesi- ja jätevesiverkostoon uusi kokeiluympäristö, joka toimii alustana uudelle tekniikalle, ohjelmistoille ja älykkäille järjestelmille. Vesiverkostoa rakennettaessa maan alle upotetaan mittaus- ja säätölaitteistoa ja dataverkkoa. Aluemittausjärjestelmä mahdollistaa uutta vesialaan liittyvää kasvua.

Myönnetystä 7,35 miljoonan euron potista Euroopan aluekehitysrahaston tukea oli 5,28 miljoonaa euroa. Siitä osa oli REACT-EU-rahoitusta, joka on osa EU:n koronaelvytystä.

Muusta tuesta alueiden kestävän käytön ja elinvoiman (AKKE) määrärahaa oli 1,76 miljoonaa euroa, Pohjois-Savon kehittämisrahaston rahoitusta 219 550 euroa ja maakunnan kehittämisrahaa 84700 euroa.

Pohjois-Savon liiton osarahoittamat hankkeet ajalla 1.1. –31.12.2021 »


Lisätietoja:
Antti Kivelä, maakuntahallituksen puheenjohtaja
p. 040 5028192, antti.kivela (at) kuopio.fi

Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja
p. 044 714 2648, satu.vehreavesa (at) pohjois-savo.fi

Soile Juuti, ohjelmapäällikkö
p. 044 714 2637, soile.juuti (at) pohjois-savo.fi

Samu Kainulainen, tutkijatohtori (unilaboratorio)
p. 045 6416754, samu.kainulainen (at) uef.fi

Reijo Hynynen, TKI-asiantuntija (KesTech)
p. 044 785 5576, reijo.hynynen[at]savonia.fi