Uudistuva ja osaava Suomi 2021−2027 -ohjelma edistää alueiden elinvoimaa, työllisyyttä ja hyvinvointia

22.10.2021

Valtioneuvosto hyväksyi 21. lokakuuta Uudistuva ja osaava Suomi 2021−2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman ja päätti sen toimittamisesta Euroopan komissiolle. Ohjelma tukee elinkeino-, energia-, ilmasto-, innovaatio-, koulutus- ja työllisyyspolitiikkaa sekä syrjäytymisen ja köyhyyden vastaista työtä.

Ohjelma sisältää Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahasto plussan (ESR+) toimet. Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) toimet sisällytetään erikseen ohjelmaan myöhemmin tehtävällä ohjelmanmuutoksella. Ohjelma koskee Manner-Suomea. Ahvenanmaan maakuntahallitus vastaa omasta ohjelmatyöstään.

– Uusi seitsenvuotinen Uudistuva ja osaava Suomi -ohjelma tarjoaa raamit pitkäjänteiselle alueiden kehittämiselle. Ohjelman rahoituksella esimerkiksi tuetaan yritysten TKI-toimintaa, edistetään osaavan työvoiman saatavuutta, vauhditetaan vihreää siirtymää ja lisätään nuorten osallisuutta – ohjelmalla edistetään siis kestävää kasvua ja ihmisten hyvinvointia, elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo.

Ohjelma tukee kestävän kehityksen mukaista uudistumista, osaamisen kehittämistä ja osallisuutta

Uudistuva ja osaava Suomi -ohjelman läpileikkaavia painopisteitä ovat kestävä kehitys, sukupuolten tasa-arvo, yhdenvertaisuus, digitaalisuus, kansainvälistyminen, ilmastonmuutos ja innovatiivisuus. Nämä sisältyvät kaikkeen toimintaan. EAKR-rahoituksesta 35 prosenttia kohdistetaan ilmastotoimenpiteisiin.

Ohjelmassa on kuusi toimintalinjaa:

  1. Innovatiivinen Suomi (EAKR): Tavoitteena on edistää alueiden ja yritysten elinkeino- ja työelämälähtöisiä tutkimus- ja innovointivalmiuksia ja uusien teknologioiden käyttöönottoa. Rahoituksella vauhditetaan pk-yritysten kasvua ja kilpailukykyä. Lisäksi tavoitteena on hyödyntää digitalisaatiota kansalaisten, yritysten ja julkishallinnon hyväksi.
  2. Hiilineutraali Suomi (EAKR): Tavoitteena on edistää energiatehokkuutta ja kiertotaloutta, sekä vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Rahoitusta kohdennetaan myös toimiin, joilla varaudutaan ilmastonmuutokseen.
  3. Saavutettavampi Suomi (EAKR): Tavoitteena on tukea pk-yritystoimintaa Itä- ja Pohjois-Suomessa kehittämällä paikallista tieliikenneinfrastruktuuria harvaan asuttujen alueiden erillisrahoituksella.
  4. Työllistävä, osaava ja osallistava Suomi (ESR+): Tavoitteena on tukea työllisyyttä, osaamista, työelämän kehittämistä, jatkuvaa oppimista ja joustavia koulutuspolkuja.
  5. Sosiaalisten innovaatioiden Suomi (ESR+): Tavoitteena on tukea lastensuojelun asiakkaana olevien sekä erityisesti kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten elämäntilannetta ja pärjäämistä.
  6. Aineellista puutetta torjuva Suomi (ESR+): Tavoitteena on auttaa heikommassa asemassa olevia tarjoamalla tukea elintarvikkeiden ja perushyödykkeiden hankintaan. Samanaikaisesti pyritään tarjoamaan muita palveluja, joilla avunsaajien tilannetta parannetaan.

Ohjelman julkinen rahoitus noin 3,2 miljardia euroa

Uuden alue- ja rakennepolitiikan ohjelmakauden toteutus kohdistuu vuosille 2021–2027. Ohjelman rahoitus koostuu EU-rahoituksesta ja kansallisesta rahoituksesta. Ohjelman julkinen rahoitus on 2,493 miljardia euroa, joista 1,469 miljardia on EU-rahoitusta ja 1,024 miljardia kansallista vastinrahoitusta. Myöhemmin vahvistettava oikeudenmukaisen siirtymän rahoitus tulee olemaan yhteensä noin 0,7 miljardia euroa.

Ohjelman toimeenpano käynnistyy marraskuussa

Jokainen jäsenmaa laatii kutakin EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmakautta koskevan ohjelman, jossa kuvataan jäsenmaan kehittämistoiminnalle asettamat lähtökohdat, tavoitteet ja toimet sekä rahoitus EU:n ohjelmakautta koskevien säädösten mukaisesti. Suomen ohjelma on valmisteltu laajassa kumppanuudessa ministeriöiden, alueiden ja järjestöjen edustajien kanssa. Euroopan komission odotetaan antavan lopullinen hyväksyntä ohjelmalle maalis-huhtikuussa 2022.

Ohjelman toimeenpano käynnistyy asteittain hankehauilla loppuvuoden 2021 aikana. Ensimmäisiä rahoituspäätöksiä tehdään keväällä 2022. Rahoitusta myöntävät maakuntien liitot, ELY-keskukset ja Ruokavirasto.

Ohjelman uudet verkkosivut avautuvat marraskuussa osoitteessa www.rakennerahastot.fi. Verkkosivuille kootaan tietoa muun muassa tulevan ohjelmakauden avautuvista hankehauista.

TEM 21.10.2021: Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman hyväksyminen »
TEM 21.10.2021: Uudistuva ja osaava Suomi 2021−2027 -ohjelma edistää alueiden elinvoimaa, työllisyyttä ja hyvinvointia »