Pohjois-Savon talous on piristymään päin
09.06.2026
Tänään julkaistun aluetalouskatsauksen mukaan Pohjois-Savon talous osoitti vuonna 2025 merkkejä elpymisestä kahden heikomman vuoden jälkeen. Yritysten liikevaihto kääntyi 0,9 prosentin kasvuun ja viennin osalta kasvulukema oli 7,3 prosenttia. Teollisuuden kehitys vahvistui ja vienti kasvoi useilla toimialoilla koko maata nopeammin. Erityisesti metsäteollisuus, tietojenkäsittelypalvelut sekä terveysteknologia tukivat myönteistä kehitystä.
Seutukunnista vahvin liikevaihdon kasvu nähtiin Sisä-Savossa (6,9 %), jossa metsäteollisuuden ja elintarviketeollisuuden hyvä kehitys vahvisti alueen taloutta. Myös Ylä-Savo ja Kuopion seutu olivat kasvussa. Varkauden seudulla liikevaihto sen sijaan supistui energiateknologian ja metalliteollisuuden vaikeuksien vuoksi. Koillis-Savossa liikevaihto laski edellisestä vuodesta.
Vienti kasvoi lähes kaikilla alueilla. Kuopion seudun vienti kasvoi peräti 15,0 prosenttia. Tähän vaikutti erityisesti lääke- ja terveysteknologian vahva kehitys. Sisä-Savossa ja Ylä-Savossa viennin kasvu oli myös vahvaa. Varkauden seudulla vienti supistui edelleen.
Talouden piristymisestä huolimatta työmarkkinatilanne säilyi haastavana. Työllisyys heikkeni, työttömyys kasvoi ja pitkäaikaistyöttömien määrä nousi edelleen. Maakunnan lähivuosien kehityksen kannalta keskeistä on, kuinka nopeasti talouskasvu alkaa näkyä uusina investointeina, työpaikkoina ja työvoiman kysynnän vahvistumisena.
Pohjois-Savon aluetalouskatsaus kevät 2026 (pdf)
