Kiuruvesi, Kuopio ja Suonenjoki nousivat kymppisakkiin Yrittäjien Kuntabarometrissa
21.05.2026
Kiuruvedelle nouseva Suomen Lantakaasun biokaasulaitos on valmistuessaan maan suurin nesteytetyn biokaasun laitos. Se käsittelee vuosittain noin 460 000 tonnia raaka-ainetta. Kuva Suomen Lantakaasu
Suomen Yrittäjien joka toinen vuosi tekemässä Yrittäjien Kuntabarometrikyselyssä yrittäjät arvioivat oman kotikunnan toimintaa. Kuopio, Kiuruvesi ja Suonenjoki nousivat sarjoissaan kymmenen parhaan joukkoon. Joroisissa ulkomaisen työvoiman saanti arvioitiin Suomen parhaaksi. Taloustutkimuksen tekemään tutkimukseen vastasi ennätykselliset lähes 12 000 yrittäjää ympäri Suomen.
Kiuruvesi nousi pienten kuntien sarjassa kärkiviisikkoon ja sai ruusuja erityisesti yritysvaikutusten arvioinnissa, hankinnoissa sekä koulutuksessa ja osaamisessa. Suonenjoki nousi huippusijoitukseen yrityspalveluiden ja ulkomaisen työvoiman saatavuuden kärkisijoilla.
Suurten kaupunkien sarjassa Kuopion TOP10-sijoituksen mahdollisti loistoarviot päätöksenteon yrityslähtöisyydessä sekä elinkeinopolitiikan asemassa kunnassa.
– Kiuruveden, Suonenjoen ja Kuopion kärkisijat ovat seurausta pitkäjänteisestä kunnan ja yrittäjien yhteistyöstä. Voimme olla tyytyväisiä kokonaistulosten positiiviseen kehitykseen, Savon Yrittäjien puheenjohtaja Kalevi Hilli toteaa.
Joroinen arvioitiin Suomen parhaaksi ulkomaisen työvoiman saannissa. Hankintojen järjestämisessä Lapinlahti sai erinomaiset arviot ja Siilinjärvi keräsi huippuarvosanat vetovoimaisena asuinpaikkana sekä koulutuksessa ja osaamisessa. Loistotuloksiin ylsivät myös Kaavi kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyydessä sekä Leppävirta luottamushenkilöiden yrittäjyyden arvostamisessa.
Aluevertailussa Pohjois-Savo nousi kahdeksanneksi ja oli itäisen Suomen paras maakunta. Valtakunnallisissa tuloksissa suurten kaupunkien voittajaksi nousi Hämeenlinna, keskikokoisissa kunnissa Kauhava ja pienissä Utajärvi.
Lähes 12 000 yrittäjän vastauksien kuntakohtaiset tulokset julkistettiin Kunnallisjohdon seminaarissa Jyväskylässä.
Tutustu alueellisiin ja kuntakohtaisiin tuloksiin
Lisätietoja:
Kalevi Hilli, Savon Yrittäjien puheenjohtaja p. 040 551 1402
Paula Aikio-Tallgren, Savon Yrittäjien toimitusjohtaja p. 0400 404 346
