Murteesta ja paikallisuudesta uusia avauksia matkailuun

08.04.2026


– Paikallisuus ei ole vain maisemaa tai historiaa. Se on myös tapa puhua, ajatella ja kohdata. Juuri näistä syntyy usein se tunne, joka jää matkailijan mieleen, kuvaa Pöhinää Pielavedellä -hankkeen projektipäällikkö Hannu Nevala.

Savon murteessa elävät huumori, kerronnan rytmi ja tietynlainen ajattelun väljyys tekevät vuorovaikutuksesta omaleimaista ja helposti lähestyttävää. Nevalan mukaan juuri näissä piirteissä piilee myös sen voima kehittämistyössä.

– Joidenkin kuvausten mukaan savolaisuus on itsessään jo elämys ja monissa eri kyselyissä Savon murre on valittu Suomen kauneimmaksi ja seksikkäimmäksi murteeksi. Miksi siis emme hyödyntäisi tätä vahvuutta?

Savon murretta on kuvattu eri yhteyksissä kierteleväksi, leikitteleväksi ja kuulijaa osallistavaksi. Savolaisia kuvataan puheliaina, helposti lähestyttäviä ja vieraat huomioivana juttukumppanina. Kaikki nämä elementit tarjoavat luontevat mahdollisuudet kehittää uusia ja aitoja, paikallisuuteen nojaavia matkailun sisältöjä, jotka jäävät mieleen.

Murteen ja paikallisuuden roolia pohditaan porukalla Sano se savoks -tilaisuudessa lauantaina 11. huhtikuuta kello 10–13 Pielaveden Suojalassa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja se on kaikille avoin, mutta tarjoilujen vuoksi pyydetään ennakkoilmoittautumista hannu.nevala@pielavesi.fi tai 040 482 9609.

Tilaisuuden vetäjänä toimii viestintäyrittäjä, murrekäännöksistään tuttu, entinen pielavetinen Olavi Rytkönen.

– Tervetulloo pähkäelemmään porukalla mittee se pielavetinen nykyvään oekeen tarkottaa. Tuumataan samalla vieläkö myö huastellaan savvoo ja onko sillä ennee mittään merkitystä, etennii siinä että millee silimällä se matkaelija Pielavettä kahtoo.

Samalla ideoidaan mm. voisiko paikallisuudesta ja murteesta syntyä myös jotain uutta, esimerkiksi tapahtuma tai matkailijoille tarjottavia palveluita ja tuotteita? Millainen voisi olla pielavetinen matkailukokemus, joka rakentuu paikallisista aineksista: murteesta, ihmisistä, ruoasta ja tavasta kohdata? Sano se savoks -tilaisuuden järjestää yhteistyössä Pöhinää Pielavedelle -hanke ja Pielavesi-Seura ry.

Pöhinää Pielavedellä -hanketta hallinnoi Pielaveden kunta, ja se on saanut JTF-rahoituksen Pohjois-Savon liitolta. Hanke kestää vuoden 2027 loppuun saakka.

Lisätiedot:
Hannu Nevala
p. 040 482 9609, hannu.nevala@pielavesi.fi