Pohjoisen ja Itäisen Suomen ohjelmia toimeenpannaan 16 miljoonalla eurolla
17.11.2025Valtioneuvosto päätti lokakuussa kohdentaa Itäisen ja Pohjoisen Suomen ohjelmien toimeenpanoon 16,1 miljoonaa euroa. Kyseessä on alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määräraha eli AKKE-rahoitus, ja Etelä-Karjalan liitto toimii tämän määrärahan rahoittavana viranomaisena.
Myöntövaltuus jaetaan indikatiivisesti siten, että Itäisen Suomen ohjelmaan kohdennetaan 12 miljoonaa euroa ja Pohjoisen Suomen ohjelmaan 4,1 miljoonaa euroa.
Pohjoisen ja Itäisen Suomen ohjelmien yhteiset kehittämisteemat ovat:
- Kestävä kasvu, uudistavat investoinnit ja alueiden elinvoima
- Puhdas energia ja digitaalinen puhdas kasvu
- Kestävä matkailu
- Osaaminen ja osaavan työvoiman saatavuus
- Turvallisuus, huoltovarmuus ja omavaraisuus
- Fyysinen ja digitaalinen saavutettavuus
Rahoitusta voidaan käyttää kaikkien yllä mainittujen kuuden teeman edistämiseen, mutta yksityiskohdat haun avaamisesta ja painotuksista ovat vielä avoinna. Hankehaun valmistelua ja myöhemmin hankkeiden valintaa ohjaa kokonaisuudelle nimetty ohjausryhmä, joka kokoontuu ensimmäisen kerran 27. marraskuuta.
– Tavoitteemme on, että ylimaakunnallisten hankkeiden haku avataan Valtiokonttorin sähköisen järjestelmän kautta alkuvuodesta. Tiedotamme ja pidämme hakuinfon heti kun mahdollista, kertoo rahoituskokonaisuutta Etelä-Karjalan liitossa koordinoiva aluekehityspäällikkö Heli Gynther.
Etelä-Karjalan liiton tiedote 10.11.2025
Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 9.10.2025
Lisätiedot:
Heli Gynther, p. 040 4855 109, heli.gynther@ekarjala.fi
