Pohjois-Savon kuntien tilikauden tulos ennakoitua parempi vuonna 2024

25.04.2025

Pohjois-Savon kuntien yhteenlaskettu tilinpäätös vuodelta 2024 jäi 11,9 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi. Pohjois-Savon kuntataloustyöryhmän mukaan positiivinen kehitys johtui erityisesti kunnissa toteutetuista sopeutustoimista, mutta rakenteelliset haasteet varjostavat tulevaisuudennäkymiä.

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset jäivät yhteensä 11,9 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi vuonna 2024, vaikka talousarvioissa ennakoitiin noin 30 miljoonan euron alijäämää. Pohjois-Savon kuntataloustyöryhmän mukaan taloustilanne kehittyi arvioitua suotuisammin erityisesti kuntien toteuttamien sopeutustoimien ansiosta. Myönteinen kehitys osoittaa, että tehdyt toimet ovat olleet vaikuttavia, ja niiden jatkaminen on tärkeää talouden vakauden vahvistamiseksi.

Kuntien käyttötalous pysyi kokonaisuutena lähes ennallaan

Kuntien toimintamenot laskivat vuonna 2024 yhteensä 1,1 %. Kuntataloustyöryhmän mukaan menojen kasvua on hillinnyt sopeutustoimien ohella inflaation hidastuminen, joka alensi esimerkiksi energiakustannuksia.

Kuntien käyttötulot supistuivat 1,0 %, joista valtionosuudet vähenivät 10,3 % ja toimintatulot kasvoivat 1,6 %. Verotulojen kehitys jäi kokonaisuudessaan 0,1 prosenttiin, mutta työryhmän arvion mukaan sitä voidaan pitää myönteisenä erityisesti kiinteistöverotulojen kasvun ansiosta.

Vuosikate koheni ja ylijäämäisiä kuntia aiempaa enemmän

Koko maakunnan tasolla kuntien vuosikate vahvistui 9,1 %. Vuosikate oli positiivinen kaikissa kunnissa, kun edellisvuonna kahdessa kunnassa se oli negatiivinen. Vuosikate riitti kattamaan poistot 16 kunnassa, mikä oli viisi kuntaa enemmän kuin vuonna 2023.

Myönteinen kehitys näkyi myös tilikauden tuloksessa. Alijäämäisen tilinpäätöksen teki vuonna 2024 vain kolme kuntaa, kun vuotta aiemmin alijäämäisiä kuntia oli seitsemän. Yhdellä kunnalla oli edelleen taseessa kertynyttä alijäämää.

Investoinnit vähenivät, velkataso jatkoi nousua

Kuntien lainakanta nousi neljä prosenttia vuonna 2024. Vuoden lopussa kunnilla oli lainaa 1016 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa keskimäärin 4 082 euroa asukasta kohden. Kuntien lainojen ja vuokravastuiden yhteismäärä oli 1255 miljoonaa euroa (5044 €/as). Suhteellinen velkaantuneisuus vaihteli Pohjois-Savon kunnissa 37–171 prosentin välillä. Kuntataloustyöryhmän mukaan vuosi 2024 oli korkokustannusten osalta poikkeuksellinen, mikä on kuormittanut erityisesti kuntia, joilla on suuri velkamäärä.

Investointeihin (brutto) kunnat käyttivät yhteensä 129 miljoonaa euroa eli 518 euroa asukasta kohden. Tämä oli 32 % vähemmän kuin vuonna 2023. Vuoden 2023 korkea investointitaso johtui kuitenkin suurelta osin Iisalmen kaupungin päätöksestä lunastaa Ylä-Savon sote kuntayhtymän omistamat kiinteistöt itselleen.

Vuoden 2024 hyvä tulos ei poista rakenteellisia paineita

Pohjois-Savon kuntataloustyöryhmä toteaa, että vuoden 2024 yksittäinen hyvä tulos ei riitä kääntämään kuntatalouden kehitystä kestävälle uralle. Kuntien velkataso ja investointitarpeet pysyvät korkeina, ja tulevaan liittyy monia epävarmuustekijöitä.

Työryhmän mukaan kuntien tulopohjan kehitystä varjostavat muun muassa valtionosuusuudistus, mahdolliset valtion sopeutustoimet sekä TE-palvelujen rahoituksen riittävyys. Myös kansainvälinen taloustilanne vaikuttaa työttömyyden kautta lisäten kuntien vastuita. Väestön väheneminen vaikuttaa tulevaisuudessa laajasti kuntien palvelurakenteeseen – ei vain kouluihin ja varhaiskasvatukseen, vaan myös esimerkiksi liikuntapaikkojen käyttöasteeseen ja vesihuollon asiakasmääriin. Lisäksi kuntien sote-kiinteistöjen käyttöön ja omistukseen liittyy edelleen ratkaisemattomia kysymyksiä, joilla voi olla merkittäviä taloudellisia vaikutuksia lähivuosina.

Kuntakohtaiset liitetaulukot

Lisätietoja:
Kuntataloustyöryhmän puheenjohtaja Juha Piiroinen p. 044 758 1403

Aihealueet kuntatalous Jaa artikkeli
/media/8-yhteystiedot/henkiloston-yhteystiedot-sivu/henkilosto/intkemaarit400x400px.jpg

Tietoa. Taitoa. Tekoja.

Maarit Intke |Aluekehitysasiantuntija