Pohjois-Savon maakuntakaavan 2040, 2. vaiheen kaavaehdotus on nähtävillä 16.1.–23.2.2024

19.12.2023

Pohjois-Savon maakuntahallitus hyväksyi tänään Pohjois-Savon maakuntakaavan 2040, 2. vaiheen kaavaehdotuksen asetettavaksi virallisesti nähtäville 16.1.–23.2.2024 väliseksi ajaksi. Osallisilla on mahdollisuus antaa palautetta kaavaratkaisusta. Kirjalliset muistutukset toivotaan ensisijaisesti sähköisinä.

Pohjois-Savon maakuntakaavan 2040, 2. vaiheessa on käsitelty erilaisten kehittämisperiaatteiden lisäksi aluerakennetta, liikennejärjestelmää, luontoa ja luonnon monimuotoisuutta, luonnonvaroja, kulttuuriympäristöä sekä energiaa, yhdyskuntatekniikkaa ja teknistä huoltoa. Lisäksi Joroisten osalta käsitellään kaikkia teemoja, jotka muun Pohjois-Savon osalta on ratkaistu jo maakuntakaavan 1. vaiheessa.

Läpileikkaava teema on ilmastonmuutos. Energiateemassa paljon huomiota on jo luonnosvaiheessa herättänyt tuulivoima.

Maakuntakaavaehdotus on muuttunut merkittävästi sitten vuoden 2022 alussa nähtävillä pidetyistä kaavaluonnosvaihtoehdoista. Kahdesta luonnosvaiheen ratkaisusta on palautteen perusteella yhdistelty yksi kaavakokonaisuus. Kevään 2023 viranomaispalautteen jälkeen kaavaehdotusta on edelleen viimeistelty.

Nähtävillä oloaikana kaavaehdotuksesta järjestetään monipuolinen kuulemis- ja keskustelutilaisuuksien kokonaisuus. Maakuntakaavan etäesittelytilaisuudet järjestetään Teams-yhteydellä 18.1.2024 kello 12–14 ja iltatilaisuutena klo 17–19. Lyhyempiä, teemakohtaisia esittelyjä järjestetään Teams-webinaareina:

  • 22.1.2024 kello 9–10 aiheena aluerakenne ja liikenne
  • 23.1.2024 kello 13–14 aiheena luonto ja luonnonvarat
  • 30.1.2024 kello 13–14 aiheena energia (tuulivoima) ja ilmasto

Läsnäolotilaisuuksia maakuntakaavan esittelystä järjestetään Kuopiossa maakuntatalolla tiistaina 6.2.2024 kello 17–19 ja Iisalmessa Raatihuoneella keskiviikkona 7.2.2024 kello 17–19.

Pohjois-Savon liiton suunnittelutiimi jalkautuu myös matalan kynnyksen ”kaavakahviloihin” alustavasti 8.2.2024 Kiuruvedellä, Vieremällä, Sonkajärvellä ja Pielavedellä. Tarkemmat kaavakahviloiden paikat ilmoitetaan myöhemmin liiton verkkosivulla www.pohjois-savo.fi/psmk2040

Aihealueet maakuntakaavatmaakuntakaavoitus Jaa artikkeli
/media/8-yhteystiedot/henkiloston-yhteystiedot-sivu/henkilosto/isolaannaelina400x400px.jpg

Tietoa. Taitoa. Tekoja.

Annaelina Isola |Suunnittelujohtaja
+358447142609 annaelina.isola@pohjois-savo.fi