Sarpaneva ja Kekkonen ovat Pielaveden juhlavuoden keskipisteessä

04.05.2023

Pielaveden kunnan 150-vuotisjuhlavuoden kesän keskipisteiksi nousevat taiteilija Timo Sarpaneva sekä urheilumies Urho Kekkonen. Sarpanevan pielavetinen isoisä seppä Abel Hujanen ja lapsuuden kesät vaikuttivat lähtemättömästi tulevan muotoilijan elämään. Kekkosesta tarkastellaan hänen saavutuksiaan urheilumiehenä: urheilijana ja urheilujohtajana.

Sarpaneva ja Kekkonen olivat läheisiä ja luottamuksellisia ystäviä. Siksi onkin luontevaa, että molempia koskevat näyttelyt ovat auki yhtä aikaa ja juuri Pielavedellä.

"Hujasten sepät” eli Abel ja jotkut tai joku hänen pojistaan ovat valmistaneet Kekkosen syntymäkodin, Lepikon torpan, maatyökalut. Timon Martta-äiti oli Urhon ikätoveri (s. 1897) ja he tunsivat toisensa. Sarpaneva ja Kekkonen tapasivat toisiaan 1950-luvun lopulta lähtien ensin työn merkeissä ja myöhemmin yksityishenkilöinä. Ystävyys kesti Kekkosen sairastumiseen asti. 

Juuret Pielavedellä

Pielaveden kirjaston näyttelyssä Timo Sarpaneva – Juuret Pielavedellä on esillä lasiteoksia, valokuvia sekä Ambiente-kankaita. Näyttely kuvastaa Sarpanevan kansainvälisyyttä, monipuolisuutta taiteilijana, teollisena suunnittelijana ja keksijänä. Vahvat suomalaiset juuret olivat Sarpanevan taiteen kasvupohja. Hän toi usein esiin pielavetisen isoisänsä seppä Abel Hujasen ja ajan, jonka hän lapsuuden kesinään vietti Säviäntaipaleen pajassa sepänsällinä. Palkeita polkiessaan ja kipinöiden poltellessa paljaita polvia, tuleva taiteilija seurasi kuinka nöyrästi rauta taipui tinkimättömän taitajan käsissä. Sama tinkimättömyys näkyy Sarpanevan tuotannossa. Loppuun saakka hiotut ja viimeistellyt teokset saattoivat usein tehtaiden ammattihenkilöstön uusien haasteiden eteen ja johdattivat rohkeisiin kokeiluihin. Tuloksena oli uusia valmistusmenetelmiä ja uutta teollista tuotantoa. Usein ratkaisut löytyivät taiteen kautta.

Timo Sarpaneva – Juuret Pielavedellä -näyttely on avoinna 1.7.–25.8.2023 kirjaston asiakaspalvelun aukioloaikoina Pielaveden kunnankirjastolla (os. Laurinpurontie 14A, Pielavesi). Näyttelyyn ei ole pääsymaksua.

Kekkonen urheilumiehenä

Kunnantalolla on nähtävillä Kekkonen urheilumiehenä -näyttely. Urheilu ja liikunta läpäisivät Urho Kekkosen elämää monin tavoin. Kekkonen varttui urheilemalla ja kilpailemalla ympäri maata. Hän verkostoitui ja oppi valtapeliä urheilujohtajana. Lopulta Kekkosen johtajaimago syveni kuntoliikunnan avulla kimmoisilla poluilla ja hohtavilla hangilla. Kekkonen urheilumiehenä -näyttely tarjoaa silmäyksiä nuoren Urhon urheiluun monipuolisesti valokuvien, ääniraitojen ja Suomen kansallismuseon kokoelmiin kuuluvien esineiden kautta. Kävijät pääsevät vertaamaan omia kykyjään Kekkosen vauhdittoman pituushypyn ja kolmiloikan ennätyksiin.

Nähtävillä on myös videomateriaalia Kekkosen käynneistä synnyinseudullaan sekä ns. Kekkosen salonki rokokookalustoineen, jota Kekkonen käytti 1950-luvulla yksityistiloissa Linnassa.

Kekkonen urheilumiehenä -näyttely avoinna 13.6–3.9.2023 Pielaveden kunnantalolla (os. Puustellintie 16, Pielavesi). Näyttelyyn ei ole pääsymaksua.

Kuva: Timo Sarpaneva 1964/Lehtikuva


Lisätietoja Pielaveden juhlavuoden näyttelyistä ja tapahtumista:
Laura Rautanen, juhlavuoden koordinaattori
p. 040 660 5635, laura.rautanen@pielavesi.fi
Johanna Viita, kunnanjohtaja
p. 040 7530 630, johanna.viita@pielavesi.fi

Näyttelyiden tarkemmat aukioloajat