Maakunnan osaajapulaan haetaan uusia ratkaisuja

23.05.2023

Osaajapula on tunnistettu kasvavaksi ongelmaksi lähes jokaisella osaamisalalla, ja osaajien saatavuus on noussut yritysten ja organisaatioiden selvityksissä yhdeksi suurimmista yritysten ja organisaatioiden kasvun ja olemassaolon haasteista.

Kauppakamarien jäsenyrityksille tehdyn kyselyn mukaan valtakunnallisesti yrityksistä noin 70 prosentilla ja Pohjois-Savossa peräti 73 prosentilla on pulaa tai paljon pulaa osaavasta työvoimasta. Pohjois-Savossa 76 prosenttia arvioi rekrytointitarpeen kasvavan 2–3 vuoden aikajänteellä.

Työvoiman saatavuuden edistämiseksi Kuopion kaupunki käynnistää syksyllä 2023 yhdessä yritys-, oppilaitos- ja kuntakumppaneiden sekä elinkeinoelämän toimijoiden kanssa EU-rahoitteisen hankkeen.

– Olennaista yhteistyössä on kunta-, organisaatio- ja yritysrajojen häivyttäminen ja yhtenäisenä työssäkäyntialueena näyttäytyminen. Toimenpiteet toteutetaan osaajien näkökulmasta katsoen ja osaajapulasta kärsivät osaamisalat edellä, sanoo Kuopion kaupungin markkinointijohtaja Kirsi Soininen.

Hankkeen päätoteuttajana ja hallinnoijana toimii Kuopion kaupunki. Kunnista mukana ovat Iisalmi, Suonenjoki, Rautalampi, Keitele, Tervo, Vesanto ja Pielavesi.

Hankkeessa kehitetään verkostomaista yhteistyötä ja tukitoimia rekrytoinnin avuksi ja osaajapulan ympärille. Hankkeen aikana rakennetaan osaajien houkutteluun tähtäävä yhteistyön osaajavetovoimamalli sekä toimintatapoja ja työkaluja yhteistyön tueksi. Näitä ovat mm. yhteistyöfoorumi, rekrytoinnin toimenpiteet ja tiekartta sekä osaamisalojen kokonaisuudet.

– Alueen elinvoimaisuuden takaaminen vaatii alueellisilta toimijoilta yhteisen toimintakulttuurin, jotta saadaan aikaan riittävää vaikuttavuutta ja tavoitetaan osaajat alueellisesti, kansallisesti ja jopa kansainvälisellä tasolla, kertoo Soininen.

Hankkeessa kehitetään tuleville osaajille sujuvampaa palvelupolkua, mikä helpottaa myös yritysten rekrytointitoimenpiteitä. Rakennettavan tiekartan avulla selkeytetään toimijoiden ja toimenpiteiden pelikenttää ja tavoitellaan vaikuttavampia toimenpiteitä yhdessä.

Hankkeen aikana käynnistetyn työn tuloksena alueellinen yhteistyö tiivistyy, osaavan työvoiman saatavuus alueella paranee ja yritysten kilpailukyky kasvaa. Samalla myös alueen houkuttelevuus asuinpaikkana ja työssäkäyntialueena parantuvat.

Maakunnan yhteistyöryhmä puoltaa 632 000 euron rahoituksen myöntämistä kaksivuotiselle hankkeelle Euroopan sosiaalirahastosta.

Pohjois-Savon osaajavetovoimamalli – yhteistyöllä vaikuttavuutta

Lisätietoja:
Kirsi Soininen, Kuopion kaupungin markkinointijohtaja
p. 044 718 2020, kirsi.soininen@kuopio.fi

Mira Kokkonen, maakunnan yhteistyöryhmän puheenjohtaja
p. 050 3050656, mira.kokkonen@kiuruvesi.fi