Jaakko Teppoa juhlitaan elokuussa Ruikonperän sinfonialla

16.02.2023

Iisalmelaissyntyinen kansantaiteilija Jaakko Teppo viettää torstaina 16. helmikuuta 70-vuotispäiväänsä. Juhlavuoden kunniaksi elokuussa Kuopiossa ja Joensuussa järjestetään konsertit, joissa Ruikonperän multakurkun kappaleita esitetään sovitettuina sinfoniaorkesterille ja tunnetuille savolaiskarjalaistaustaisille solisteille.

Kuopion musiikkikeskuksessa konsertti nähdään 15. elokuuta ja Carelia-salissa Joensuussa 17. elokuuta. Ruikonperän Sinfonia -konsertit ovat osa Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntapäivien ohjelmaa. Pääjärjestäjät ovat Pohjois-Savon liitto ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto.

Kuopion ja Joensuun kaupunginorkesterien kapellimestariksi on kutsuttu Antti Rissanen. Hän kokoaa parhaillaan sovitustiimiä.

– Konsertteja varten teetetään 12 uutta sinfoniaorkesterisovitusta Jaakon säveltuotannosta. Sovittajat ovat maamme eturivin tekijöitä, hän kertoo.

Jaskan kupletit sinfoniaksi ensimmäisen kerran

Viime vuosina Jaakko Tepon musiikki on soinut uutterasti niin musikaalikiertueilla kuin kesäteattereissa, mutta sinfoniaorkesterin säestyksellä sitä ei ole aikaisemmin kuultu. Jaskan pojat Ilja ja Johannes ovatkin tribuutista innoissaan.

– Kun aloimme miettimään isän 70-vuotisjuhlavuoden toteuttamista, erilaisia ideoita oli todella paljon. Tämä maakuntaliittojen ehdotus istui parhaiten meidän Utran Uuden Teatterin Jaska-musiikkikomedian pariksi. Tänä vuonna nähdään kaksi täysin erilaista Jaakko Teppo -esitystä, kertoo Ilja Teppo.

Antti Heikkisen ja Ilja Tepon käsialaa oleva musiikkikomedia saa ensi-iltansa 1. heinäkuuta joensuulaisen kesäteatterin näyttämöllä.

– Jaakko on ennen muuta savolaiskarjalainen murrekoomikko. Hänen kielellinen rikkautensa on sekoitus siirtokarjalaisuutta ja savolaisuutta. Hän on itse sanonut, että Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala ovat hänelle täysin erottamattomat ja yhtä rakkaat. Konserttia ei olisi voinut järjestää vain toisessa maakunnassa, kertovat Jari Sihvonen ja Sami Tolvanen maakuntien liitoista.

Jaakko Teppo sai viime marraskuussa opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän Suomi-palkinnon. Palkinnon perusteluissa mainitaan, että hän on tehnyt yli 5000 keikkaa, ajanut kaksi miljoonaa keikkakilometriä ja myynyt yli 600 000 levyä.

– Isällä on konserteista vain yksi toive: Tehkee hyvä, Ilja naurahtaa.

Kuva: Jussi Ratilainen


Lisätiedot:
Viestintäasiantuntija Jari Sihvonen, p. 044 714 2653, jari.sihvonen@pohjois-savo.fi
Viestintäpäällikkö Sami Tolvanen, p. 050 305 7850, sami.tolvanen@pohjois-karjala.fi