EU:lta Itä-Suomeen yli 140 miljoonaa euroa uusiin ilmastotekoihin

21.12.2022

Kolme kolikkopinoa, joiden päällä kasvaa mullassa verso

Itä-Suomen maakunnat saavat Euroopan komission tänään tekemällä päätöksellä yli 140 miljoonaa euroa uutta EU-rahaa. Suomeen oikeudenmukaisen siirtymän rahasto tuo kaikkiaan 465 miljoonaa euroa.

Rahoitus on peräisin EU:n uudesta oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta. Siitä käytetään lyhennettä JTF sen englanninkielisen nimen mukaisesti. Lyhenne tulee sanoista Just Transition Fund.

Euroopan vihreästä kehityksestä vastaavan varapuheenjohtajan Frans Timmermansin mukaan rahoituspotti osoittaa konkreettisesti, että Euroopan komissio seisoo Suomen puolella sen pyrkiessä olemaan maailman ensimmäinen fossiilivapaa hyvinvointiyhteiskunta.

– Suomella on kunnianhimoinen tavoite olla ilmastoneutraali vuoteen 2035 mennessä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on ratkaisevan tärkeää vähentää turpeen käyttöä Suomen energiavalikoimassa. JTF-tuki mahdollistaa turvealan työntekijöiden uusien työpaikkojen löytämisen ja auttaa kunnostamaan suot siten, että ne sitovat hiiltä päästöjen sijaan, Timmermans sanoi.

Rahastosta tuetaan niitä 14:ää maakuntaa, joihin turpeen käytöstä luopumisen taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset kohdistuvat selvimmin. Nämä alueet ovat Etelä- ja Pohjois-Karjala, Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaa sekä Pohjanmaan maakunta, Etelä- ja Pohjois-Savo, Kainuu, Keski-Suomi, Kymenlaakso, Lappi, Satakunta sekä Pirkanmaa neljän kunnan osalta (Punkalaidun, Virrat, Parkano ja Kihniö).

Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta tuetaan vihreän talouden työpaikkoja ja liiketoimintamahdollisuuksia sekä vihreän teknologian ratkaisujen kehittämistä. Suomessa tuetaan yli 1 900:aa siirtymäalueilla toimivaa pk-yritystä, jotka kärsivät talouskasvun hidastumisesta ja syrjäisen sijainnin aiheuttamista haasteista.

– Rahasto tarjoaa myös uusia mahdollisuuksia yrityksille tehdä yhteistyötä tutkimuslaitosten kanssa. Noin 4 000 yrityksen arvioidaan hyötyvän tästä mahdollisuudesta. Tämän ansiosta odotetaan syntyvän 1 800 uutta innovaatiota, palvelua tai tuotetta. Tavoitteena on luoda 3 700 uutta työpaikkaa alueille, joihin ilmastoneutraaliin talouteen siirtyminen vaikuttaa eniten, todetaan komission tiedotteessa.

Itä-Suomessa kauan odotettu päätös otettiin vastaan suurella tyytyväisyydellä. Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan yhteenlaskettu potti on muhkeat 141 miljoonaa euroa. Etelä-Savossa uutta rahoitusta on käytettävissä 35 miljoonaa euroa.

– Etelä-Savolle on tärkeää, että JTF-rahoituksella voidaan monipuolistaa maakunnan elinkeinoja ja auttaa maaseudun yritystoimintaa selviämään energiamurroksesta. Autamme mielellämme ja vastaamme kysymyksiin JTF-rahoituksen mahdollisuuksista. Nyt kannattaa olla rohkeasti yhteydessä rahoittajatahoihin, kannustaa Etelä-Savon maakuntaliiton kehittämisjohtaja Merja Olenius.

Pohjois-Karjalassa rahapotti on suuruudeltaan 45 miljoonaa euroa.

– JTF-valmistelu on ollut pitkä, mutta pallo on nyt meillä maakunnilla. Tärkeintä on saada hyödynnettyä tämä uusi rahoitus aluekehittämisessä. Pohjois-Karjalassa voi olla tarvetta muun muassa uusille oppimisympäristöille, joiden avulla voidaan edistää uusiutuvan energian käyttöä, sanoo Pohjois-Karjalan maakuntaliiton aluekehitysjohtaja Eira Varis.

Pohjois-Savon liiton vs. aluekehitysjohtajan Heikki Sirviön mielestä JTF-rahaston käyttömahdollisuuksia mietittäessä kannattaa henkisestikin päästää irti turpeesta. 

– Nostetaan katse turpeesta ja suunnataan eteenpäin. JTF tarjoaa maaseutualueillemme täysin uusia mahdollisuuksia uudistaa elinkeinorakennetta, lisätä työllisyyttä ja kouluttaa työvoimaa.

Pohjois-Savossa on haettavana ensi vuonna 61 miljoonan euron tukipotti ilmastoneutraalin ja vihreän talouden edistämiseen.

Euroopan komission tiedote 21.12.2022

Aihealueet jtfrahoitus Jaa artikkeli

Tietoa.Taitoa.Tekoja.

Heikki Sirviö |Vs. aluekehitysjohtaja
+358447142603 heikki.sirvio@pohjois-savo.fi