Maakuntakaavoituskatsaus on ilmestynyt

01.03.2022

Vuosittain tehtävässä Pohjois-Savon kaavoituskatsauksessa on tänä vuonna nostettu esille erityisinä teemoina Pohjois-Savon liikennejärjestelmäsuunnitelma 2040, vauhdikkaasti käynnistynyt Viitoskäytävä-hanke, ajankohtainen puurakentaminen sekä keskustelua herättävä tuulivoimapotentiaali.

Vuodesta 2022 on tulossa tiivis maakuntakaavaehdotuksen laatimisen vuosi. Pohjois-Savon maakuntakaavan 2040 2. vaiheen luonnosvaihtoehdot Kyvykäs uudistuja ja Rohkea kasvaja ovat nähtävillä 11.1.–14.3.2022. Kaavaehdotus laaditaan palautteen perusteella kesään mennessä ja kokonaisvaikutusten arviointi tehdään alkusyksystä. Kaavaehdotuksen viranomaiskuuleminen järjestetään loppuvuodesta 2022 ja ehdotus tulee nähtäville alkuvuodesta 2023.

Maankäyttö- ja rakennuslain uudistaminen käynnistyi vuonna 2018. Uudistuksen päätavoitteita ovat ilmastonmuutos ja hiilineutraali yhteiskunta, luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen, rakentamisen laadun parantaminen sekä digitalisaation edistäminen. Luonnos hallituksen esitykseksi uudesta kaavoitus- ja rakentamislaista oli lausunnoilla vuoden 2021 lopulla. Pohjois-Savon liitto valmisteli omaa lausuntoaan yhteistyössä muiden maakuntien liittojen kanssa. Lausunnon kärkenä oli vaatimus lakivalmistelun keskeyttämisestä. Liitto otti myös kantaa maakuntakaavan nykyisenkaltaisen oikeusvaikutteisuuden säilymisen puolesta. Ympäristöministeriö on julkaissut annetuista noin 550 lausunnosta yhteenvedon helmikuussa. Kaavoitus- ja rakentamislain hallituksen esitys eduskunnalle annetaan elokuussa 2022. Ympäristöministeriön tavoitteena on, että laki astuisi voimaan vuoden 2024 alussa.

Vuosikatsauksessa Pohjois-Savon alueidenkäytön tilanteesta todetaan vireillä olevan maakuntakaavan lisäksi kuntien yleis- ja asemakaavoituksen tilanne vuoden 2021 aikana. Pohjois-Savossa on ollut vireillä ja aktiivisessa työvaiheessa yleiskaavoja tai niiden muutoksia 11 kunnassa. Vaikka yleiskaavoista valtaosa on pienialaisia rantayleiskaavojen muutoksia, on mm. Kuopiossa ja Siilinjärvellä laadittavana merkittäviä yleiskaavoja, jotka koskevat taajamaympäristöjä ja keskustoja ja Iisalmessa koko kuntaa koskeva strateginen yleiskaava.

Maakuntakaavoituksen toteutumisen seuraaminen kuntakaavoista annettavien lausuntojen kautta on liiton ydintehtäviä. Aluesuunnittelun vastuualueelle saapui lausuntopyyntöjä vuoden 2021 aikana ennätykselliset 155 kpl (edellisvuonna 116). Kuntien kaavoitusaktiivisuus on säilynyt korkeana ja jopa kasvanut.

Liitto antoi vuoden 2021 aikana 78 lausuntoa (edellisvuonna 52) kuntien yleiskaavoista ja merkittävistä asemakaavoista, valtakunnallisista ja seudullisista liikennejärjestelmää, väyliä, investointiohjelmia tai joukkoliikennettä koskevista asioista, naapurimaakuntien maakuntakaavoista, lakimuutoksista, strategioista tai ohjelmista sekä vesienhoidon suunnitelmista. Erityisen paljon lausuntoja laadittiin tuulivoimaan ja sähköverkkoihin liittyen. Useita tuulivoimahankkeita suunnitellaan niin Pohjois-Savossa kuin naapurimaakunnissakin.

Vuoden 2021 tärkeimpiä lausuntoja ovat olleet mm. kaavoitus- ja rakentamislakiluonnoksen lausunto, tuulivoimahankkeisiin liittävät lausunnot sekä laajat liikenteeseen ja liikenneinvestointien ohjelmiin liittyvät lausunnot.

Lue lisää kaavoituskatsauksesta »

Liitteet

psl-kaavoituskatsaus-2022 Lataa tiedostoLataa
Aihealueet maakuntakaavat Jaa artikkeli
/media/8-yhteystiedot/henkiloston-yhteystiedot-sivu/henkilosto/isolaannaelina400x400px.jpg

Lisätietoja

Annaelina Isola |Suunnittelujohtaja
+358447142609 annaelina.isola@pohjois-savo.fi
/media/8-yhteystiedot/henkiloston-yhteystiedot-sivu/henkilosto/rummukainenmikko2_400x400px.jpg

Lisätietoja

Mikko Rummukainen |Maakuntasuunnittelija
+358447142655 mikko.rummukainen@pohjois-savo.fi