Kuopio Eloon!

Elämystalouden, kulttuurimatkailun ja kiertotalouden uudet avaukset

Päivämäärä: 23.09.2025

Kellonaika: 09:00

Osoite: Sepänkatu 1, Kuopio

Maakuntasali

Eloon!-kiertue saapuu Kuopioon tiistaina 23. syyskuuta. Päivän aikana luovien alojen ja muiden alojen toimijat kokoontuvat Pohjois-Savon maakuntasaliin ideoimaan uusia ratkaisuja elämystalouden, kulttuurimatkailun ja kiertotalouden teemoihin. Kolmelle lupaavimmalle idealle myönnetään 1000 euron kannustinraha idean käynnistämiseen. Kannustinrahan tarjoavat Suomen Yrittäjät ja Taiteen edistämiskeskus.

Tilaisuuden alussa kuullaan inspiroivia puheenvuoroja päivän teemoista. Joona Kotilainen (Hiil Oy) avaa näkökulmia kiertotalouteen. Salima Peippo (Kuopio Tanssii ja Soi -festivaali) pohtii kulttuurimatkailun mahdollisuuksia ja kysyy voimmeko me olla kiinnostavia kansainvälisesti. Perttu Pesä jakaa ajatuksia elävän kaupunkikeskustan kehittämisestä.

Tapahtuma on suunnattu Kuopiossa toimiville luovien alojen ja muiden alojen edustajille, kuten eri alojen yrittäjille. Kyseessä on ainutlaatuinen tilaisuus kohdata eri alojen osaajia sekä rakentaa uutta yhteistyötä ja liiketoimintaa. Tilaisuuteen mahtuu yhteensä 30 osallistujaa.

Eloon!-kiertueen järjestävät Suomen Yrittäjät sekä Taiteen edistämiskeskuksen Luova verkko -hanke (ESR+). Kuopion tilaisuutta ovat järjestämässä myös Kuopion kaupunki, Pohjois-Savon liitto, Business Kuopio sekä Business Joensuu ja SOHJO2026. Yhteistyössä ovat mukana Kuopion Yrittäjät, Savonia-ammattikorkeakoulu sekä Taiteen edistämiskeskuksen Sillanrakentajat-hanke.

Lue lisää

Ilmoittaudu tapahtumaan ›

kirjoittaja

Janna Merenniemi |Aluekehitysasiantuntija
+358447142620 janna.merenniemi@pohjois-savo.fi
Jaa tapahtuma: