Kevään EAKR-hankehaussa jätettiin kymmenen hakemusta

11.05.2023

Pohjois-Savon liiton Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankehaku päättyi 5. toukokuuta. Hakemuksia jätettiin kaikkiaan kymmenen kappaletta. Rahoitusta haetaan 2,1 miljoonan euron edestä. Hakemusten kokonaiskustannukset ovat yhteensä 2,7 miljoonaa euroa.

– Määrällisesti hakemuksia tuli aiempia hakuja vähemmän, mitä selittänee osaltaan samaan aikaan käynnissä oleva JTF-hakumme, sanoo Pohjois-Savon liiton ohjelmapäällikkö Soile Juuti.

EAKR-rahoitusta haetaan Itä-Suomen yliopiston tekniikan koulutuksen työelämäyhteyksien kehittämiseen alueen yritysten kanssa sekä koulutuksessa tarvittaviin laitteistohankintoihin. Rahoitusta haetaan myös Pohjois-Savon kokonaisturvallisuuden klusterin rakentamiseen, mikä pohjautuu maakunnassa olevaan vahvaan osaamiseen ja älykkään erikoistumisen kärkialoihin.

EU-tukea haetaan myös biotalouden tutkimusdatan parempaan hyödyntämiseen yritystoiminnan tueksi. Lisäksi tukea haetaan pk-yritysten vihreää ja digitaalista siirtymää edistäviin toimenpiteisiin ja Tiilikkajärven kansallispuiston palvelutarjonnan monipuolistamiseen. Yksi tukihakemus koskee yritysten saavutettavuutta edistävän kadun rakentamista.

Pohjois-Savon liiton seuraava EAKR-hankehaku on 2.10.–15.12.2023.

Liiton JTF-hankehaku (oikeuden mukaisen siirtymän rahasto) on parhaillaan käynnissä. Haettavana on kaikkiaan noin 27 miljoonaa euroa kehittämis- ja investointihankkeille.

Avoimet hankehaut
EAKR-rahoitus

Aihealueet rahoitus Jaa artikkeli
/media/8-yhteystiedot/henkiloston-yhteystiedot-sivu/henkilosto/juuti_soile2_400x400pxjpg.jpg

Lisätietoja

Soile Juuti |Ohjelmapäällikkö
+358447142637 soile.juuti@pohjois-savo.fi