Vesialan huippuosaamisverkosto löytyy Kuopiosta

ke 4. huhtikuuta 2018 05.39.00

Vesiosaaminen on tunnistettu yhdeksi Kuopion tiedepuiston vahvuudeksi jo pari vuosikymmentä sitten. Alan osaamisen kehittämiseksi on tehty määrätietoista yhteistyötä Savonia-ammattikorkeakoulun, Itä-Suomen yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), sekä Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) toimesta yhdessä vesi-intensiivisten teollisuusalojen ja vesihuoltosektorin kanssa jo pitkään. Tällä hetkellä vesi on Pohjois-Savon yksi maakuntaohjelman mukaisista kehittämisen kärkialoista. Alan kehittymistä on rahoitettu pitkäjänteisesti EU:n rakennerahasto-ohjelman varoin Pohjois-Savon liiton ja Ely-keskuksen toimesta.

Panostukset vesialaan ovat mahdollistaneet poikkeuksellisen monipuolisen osaamisen ja laitekannan hankkimisen vesialan soveltavan tutkimuksen ja tuotekehitystoiminnan toteuttamiseen. Alueen toimijat ovat profiloituneet omien vahvuusalueittensa mukaisesti; Savonia vesienkäsittelyn teknologioihin ja monitorointisovelluksiin sekä niiden pilotointeihin, yliopisto vesikemiaan ja -mallinnukseen sekä uusiin puhdistusmateriaaleihin, GTK kaivosteollisuuden vesiasioihin sekä pohjavesien hallintaan, ja THL vesihygieniaan ja vesihuollon kokonaisvaltaiseen riskien hallintaan.

Tätä nykyä Kuopion tiedepuistossa on yksi vesialan merkittävimmistä tutkimus- ja tuotekehityskeskittymistä Suomessa. Se vetää alalla toimivia yrityksiä eri puolilta Suomea asiakkaikseen erityisesti tuotekehityshankkeiden toteutuksessa. Osaamisverkosto tekee yhteistyötä sekä pk- että startup-yritysten sekä teollisuuden loppuasiakkaitten kanssa.

Vesiturvallisuuden osaamiselle ja siihen liittyville uusille teknologioille on runsaasti kysyntää kansainvälisillä markkinoilla. Uudet innovaatiot, jotka kykenevät mahdollistamaan esimerkiksi vedenjakeluverkostojen reaaliaikaisen tilannekuvan muodostuksen, vuotojen hallinnan ja vesiturvallisuuden varmistamisen kaikissa käyttötilanteissa, ovat kysyttyjä maailmalla. Uudet puhdistusteknologiat voivat parhaimmillaan luoda myös uutta lisäarvoa tuotantoprosesseihin kiertotalouden periaatteitten mukaisesti, mahdollistaen mm. jätevirtojen hyödyntämisen uusina raaka-aineina samalla kun vesi puhdistuu. Esimerkkinä tästä on jätevesien sisältämän orgaanisen aineksen muuntamisen biokaasuksi.

Avaimet alan kansainväliseen menestykseen edellyttävät saumatonta yhteispeliä alalla toimivien yritysten, tutkimuslaitosten sekä rahoittajien kesken. Kansainväliset verkostot ja niiden kautta saadut potentiaaliset asiakkaat ovat tärkeässä roolissa. Viime kädessä pääsy kansainvälisille markkinoille edellyttää kuitenkin riskinottoon valmiita yrityksiä sekä kärsivällistä investointirahoitusta. Siten korkeatasoinen osaaminen on mahdollista muuttaa uudeksi kansainväliseksi liiketoiminnaksi ja luoda uusi suomalainen menestystarina puhtaasta vedestä.


Lisätietoja:
Soile Juuti, ohjelmapäällikkö
p. 044 714 2637, soile.juuti (at) pohjois-savo.fi

Pohjois-Savon liiton uutispöytä

VINKKI  Voit lukea uutisia aiheittain valitsemalla artikkelissa olevan aihetunnisteen.

20180518

Julkaistu 18.5.2018

Väestökehitys tammi-huhtikuussa 2018 edellisen vuoden tasolla – tuleeko koko vuodesta yhtä heikko kuin 2017?

Tammi-huhtikuussa 2018 Pohjois-Savon väestö väheni -538 hengellä, vuotta aikaisemmin väheneminen oli -520. Vuosi 2016 oli maakunnan edellinen hyvän väestökehityksen vuosi, tuolloin tammi-huhtikuussa väki väheni -285 henkeä. Vuoden 2016 lopulla päästiin hyvään kasvuun Kuopion ansiosta. Yritysten hyvä viennin ja liikevaihdon kasvu ei ole realisoitunut väestökehityksessä 2017 eikä vuoden 2018 alussa.

tiedotetilastotväestö

 
20180514 /media/artikkelikuvat/2018/kangaslampi-900x500px.jpg

Julkaistu 14.5.2018

Kiinan suurin online-matkatoimisto alkaa myydä Järvi-Suomea

Itäisen Järvi-Suomen neljä maakuntaa Pohjois- ja Etelä- Savo sekä Pohjois- ja Etelä-Karjala ovat lähteneet yhteisellä panostuksella mukaan Kiina-markkinoille. Visit Finland, Järvi-Suomi ja Aasian suurin online-matkatoimisto, kiinalainen Ctrip ovat sopineet merkittävästä yhteistyöstä Järvi-Suomen markkinoimiseksi kiinalaisille kuluttajille.

 
20180508 /media/seminaarit-ja-tapahtumat/2018/pmkuopio/juha-sipila-900x500px.jpg

Julkaistu 8.5.2018

Pääministeri Juha Sipilän EU-kuulemistunti maanantaina 14.5. Kanttilassa

Valtioneuvoston kanslia, Pohjois-Savon liitto ja Europe Direct -tiedotuspiste järjestävät kaikille avoimen pääministerin EU-kuulemistunnin Minna Canthin kotitalossa Kanttilassa maanantaina 14. toukokuuta klo 16.30–18.00.

 
20180507

Julkaistu 7.5.2018

Pohjois-Savon maakuntauudistus valmistautuu väliaikaishallinnon aikaan

Maakuntauudistuksen esivalmisteluvaihe päättyy toukokuun lopussa ja uudistuksessa valmistaudutaan toimeenpanovaiheeseen. Uudet maakunnat on tarkoitus perustaa 1.6.2018 tai viimeistään 1.7.2018 alkaen. Tuolloin jo aiemmin kuntakokouksessa nimetty väliaikainen valmistelutoimielin aloittaa virallisesti.

 
20180507 /media/artikkelikuvat/2018/newicon-900x500px.jpg

Julkaistu 7.5.2018

4,5 miljoonan euron kiinalaissijoitus avaa NewIconille ovia Kiinan jättimäisille markkinoille

Kiinalainen Highlight Health Investment Limited on sijoittanut 4,5 miljoonaa euroa "helmeen, joka oli piilotettuna kauas Pohjolaan". Lisäksi Kiinaan perustettava yhteisyritys on sitoutunut hankkimaan NewIconilta kymmeniä sytostaatteja käyttökuntoon valmistavia robotteja seuraavien viiden vuoden aikana.

 
20180507

Julkaistu 7.5.2018

Pohjois-Savon aluetalouskatsaus, kevät 2018 julkaistu

Vahva viime vuosi niin Pohjois-Savossa kuin koko maassa. Talouden kasvu on ollut viime vuodet vahvaa. Vuonna 2017 Pohjois-Savossa yritysten liikevaihto kasvoi 6,7 %.

aluekehitysAluetaloustilastot

 
20180507

Julkaistu 7.5.2018

Maakuntavaltuuston seminaarin 3.–4.5. esitykset

 
20180502 /media/artikkelikuvat/2018/suomalainen-mika-900x500px.jpg

Julkaistu 2.5.2018

Vieremän kunta tähtää maakunnan metalli- ja teknologiateollisuuden keskukseksi

"Iisalmen Sanomissa kirjoitettiin äskettäin, että vientilukujen perusteella Vieremä vetää koko Savoa perässään. Kirjoituksessa uumoiltiin, että kunhan saadaan vielä kunnan väkilukukin kunnolla kasvuun, niin pian puhutaan Suur-Vieremästä", naurahtaa kunnanjohtaja Mika Suomalainen.

 
20180502 /media/artikkelikuvat/2018/itarata-900x500px.jpg

Julkaistu 2.5.2018

Itä-Suomi, Kouvola ja Porvoo ajavat nopeaa itärataa

Itä-Suomen maakuntaliitot ja kaupungit, yrittäjäjärjestöt ja kauppakamarit ovat asettumassa Kouvolan ja Porvoon kanssa laajaksi rintamaksi uuden raideyhteyden saamiseksi Kuopiosta ja Joensuusta Helsinkiin.

 
20180425

Julkaistu 25.4.2018

Itä- ja Pohjois-Suomi ei päästä kriisinhallintakeskusta Kuopiosta

Itä- ja Pohjois-Suomen neuvottelukunnat antavat voimakkaan tukensa Kuopion kaupungin ja Pohjois-Savon liiton kannanotoille kriisinhallintakeskuksen säilyttämiseksi Kuopiossa.

 
20180424

Julkaistu 24.4.2018

Pohjois-Savon kuntien talous jatkoi paranemistaan vuonna 2017

Pohjois-Savon kuntien viime vuoden tilikauden tulos parani peräti 27,7 miljoonaa euroa. Edellisvuonna Pohjois-Savon kuntien yhteenlaskettu tilikauden tulos oli miinuksella 2,3 miljoonaa euroa. Myös kuntakonsernien talous parani.

 
20180417 /media/artikkelikuvat/2018/kuopion-portti-900x500px.jpg

Julkaistu 17.4.2018

Kuopion asemanseudun rakentaminen alkoi

Asemanseudusta on tulossa maakunnallisesti tärkeä kokonaisuus, joka tarjoaa liikenne- ja matkustajapalveluiden lisäksi asunto-, toimisto- ja liiketiloja.