Pohjois-Savossa sijaitseva Vieremä on esimerkki siitä, että syrjästäkin voi ponnistaa maailmalle menestyksekkäästi, kehuu Kauppalehti pääkirjoituksessaan.

Vieremä on metsäkonevalmistaja Ponssen kotipaikka. Ponsse on maailmanluokan peluri omassa segmentissään.

"Yhtiö on menestynyt erikoistumalla, tuotekehityksellä, loistavalla asiantuntemuksella ja yhtiöllä on ollut halu kasvaa. Sijainnistakin on ollut etua. Suomi on metsien maa ja Vieremä on metsäkoneen teossa paikkakuntana maailman napa", pääkirjoituksessa todetaan.

Menestyjiä yhdistää muutama asia. Ne ovat keskittyneet kapeaan osa-alueeseen, jolla on sijansa globaalissa megatrendissä. Tämä on avannut tien maailmanmarkkinoille, jotka ovat meikäläisessä mittakaavassa kuitenkin isot. Tuotekehitykseen on panostettu. Ja yhtiöistä löytyy myös markkinointiosaamista. Lisäksi näissä yrityksissä kasvuhalu on ollut sisäsyntyistä.

Kasvu lähtee liikkeelle yrityksistä ja niiden markkinatuntemuksesta. Nykyhallitus kertoo panostavansa kärkihankkeisiin.

"Onko poliitikoilla ja virkamiehillä viisautta listata ne alueet, joista Suomi jatkossa elantonsa ansaitsee", kirjoituksessa kysytään.