Kuvassa Juicea esittävä Riku Nieminen (oik.) ja Mikko Alataloa näyttelevä Antti Tuomas Heikkinen Kuopion Rytkyn maisemissa.

Juankoskelaissyntyisen Juice Leskisen elämään pohjautuvan elokuvan kuvaukset jatkuivat tällä viikolla Vieremällä ja Kuopiossa. Elokuva perustuu vapaasti nilsiäläisen Antti Heikkisen kirjoittamaan Juice-elämäkertaan Risainen elämä.

Elokuva tekee uudenlaista markkinointiyhteistyötä valtakunnallisen sävellys- ja sanoituskilpailun kanssa. Inspiraationa Juice -biisikisan pääjärjestäjä on Pohjois-Savon liitto yhdessä Yellow Film & TV Oy:n, Suomen Musiikintekijät ry:n, Kuopion kaupungin, Savon Sanomien sekä yritysyhteistyökumppaneiden kanssa.

Kilpailussa etsitään uusia biisejä, joiden tekijät ovat löytäneet luovuutta ja innoitusta Juicen oivaltavista ja puhuttelevista riimeistä ja sävelistä.

– Biisikisa on jälkipolvien yhteinen kunnianosoitus verbaaliälykölle, joka on kiistatta yksi suomenkielisen rock-lyriikan luojista, kertoo kilpailun tuottaja Jari Sihvonen Pohjois-Savon liitosta.

Sihvonen epäilee Juicen virnistelevän pilven reunalla istuessaan onnekkaalle sattumalle kilpailun aikataulun suhteen. Biisejä voi lähettää heinäkuun kuudenteen päivään saakka, joka on toisen sanataiturin, kirjailija Eino Leinon päivä.

– Kun mainitsin tuomaristoon lupautuneelle Juicen ystävälle Jarmo Roiniselle kilpailun viimeisestä jättöpäivästä, hän kertoi Einon Leinon päivän olleen Juicen hääpäivä. Juice oli kutsunut Jampan ja muita juankoskelaisia soittajia häihinsä soittamaan. Toiveena oli niin paljon Bob Dylania kuin kerkeevät harjoitella ja ehkä jotain Leskistä, Sihvonen naurahtaa.

Jarmo Roininen on "Juankoski, Here I Come" -biisissä mainittu Jamppa, joka hankki Camparin ja shampanjan.

Muut tuomariston jäsenet ovat näyttelijä Riku Nieminen, muusikko-kansanedustaja Mikko Alatalo, muusikko Harri Rinne, musiikkivaikuttaja ja -tuottaja Atte Blom, elokuvan tuottaja Marko Talli, sanoittaja Saara Törmä, business developer Antti Hynninen, toimittaja Iikka Taavitsainen, markkinointijohtaja Kirsi Soininen ja tiedottaja Jari Sihvonen.

Kilpailun suojelijana ja tuomariston jäsenenä toimii Juicen tytär Eeva Leskinen.

Kilpailun pääpalkinto on 3 000 euroa. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuville jaetaan yritysyhteistyökumppaneiden tavara- ja palvelupalkintoja. Palkintojen yhteisarvo on 5000–6000 euroa.

Voittajakappale ratkeaa yleisölle avoimessa finaalikonsertissa, joka järjestetään Pohjois-Savon maakuntapäivässä 15. elokuuta Kuopiossa.

Kilpailun verkkosivut avautuvat huhtikuussa osoitteessa www.inspiraationajuice.fi