Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä puoltaa EU-rahoituksen myöntämistä Savilahteen suunnitteilla olevalle avoimelle kampukselle, joka kantaa työnimeä S6.

Savonia-ammattikorkeakoulun vetämässä 1,1 miljoonan euron hankkeessa suunnitellaan kampuksen tilaratkaisut ja käynnistetään oppimisympäristöinvestoinnit.

Kampuksesta muodostuu vahva ja tiivis osaamiskeskittymä alueen tutkimus- ja kehittämisyhteistyöhön. Se rakentuu pääasiassa alueella toimivan kuuden tutkimuslaitoksen ympärille: Geologian tutkimuskeskuksen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Työterveyslaitoksen, Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen, Elintarviketurvallisuusviraston ja Teknologian tutkimuskeskuksen. Lisäksi alueella toimii jo yli 200 yritystä.

Osaamiskeskittymään liittyy Itä-Suomen yliopiston, Savonia-ammattikorkeakoulun ja Savon koulutuskuntayhtymän ohella myös Kuopion yliopistollinen sairaala.

Vuosina 2020–2022 kampukselle on siirtymässä Savonia-ammattikorkeakoulun tekniikan ja muotoilun opiskelijat sekä Savon koulutuskuntayhtymä. Tulevaisuudessa alueella on jopa 15 000 opiskelijaa ja 13 000 työpaikkaa.