Pohjois-Savon liitossa odotetaan rahoitushakemusten määrän vilkastuvan loppukevään aikana. Erityisesti kansallista AKKE-rahoitusta on hyvin saatavilla.

– Nyt on todellinen etsikkoaika hankkeille, jotka tukevat maakunnan elinkeinoelämän ja työllisyyden elpymistä sekä kuntien ja sidosryhmien uudistumista, kannustaa ohjelmapäällikkö Soile Juuti.

Hänen mukaansa ns. AKKE-rahoitus soveltuu hyvin esimerkiksi pieniin selvityksiin, pilotointeihin, uusien toimintatapojen kokeiluihin tai laajempien hankekokonaisuuksien valmisteluun.

– Mitä käytännössä voidaan tukea, selviää parhaiten olemalla yhteydessä meihin rahoittajien edustajiin maakuntaliitossa. Neuvomme mielellämme, hän sanoo.

Tuen määrä on 80 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista. Tuensaajina voivat olla muun muassa kehitysyhtiöt, kunnat, järjestöt sekä tutkimus- ja koulutusorganisaatiot. Rahoitusta ei voi myöntää yksittäiselle yritykselle sen liiketoiminnan kehittämiseen.

Lue lisää:
Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määräraha (AKKE) »
Elpymisrahoitusta koronasta toipumiseen – mitä kaikkea on tarjolla »