Kuopion kaupunki ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri hankkivat jatkossa talous- ja henkilöstöhallinnon palvelunsa Monetra Pohjois-Savo Oy:ltä. Yhtiö on osa Monetra-konsernia, jonka perustavat Kuopion, Oulun, Tampereen ja Jyväskylän kaupungit sekä neljä sairaanhoitopiiriä. Tulevien maakuntien käynnistyessä Pohjois-Savo, Pohjois-Pohjanmaa, Pirkanmaa ja Keski-Suomi tulevat myös hankkimaan palvelut Monetrasta.

Kokonaisuuden valmistelua on tehty viime vuoden syksystä alkaen. Pohjois-Savon yhtiö muodostetaan kuopiolaisesta Kuhilas Oy:stä, jonka yhtiökokous teki 19. kesäkuuta tuleviin yhtiöjärjestelyihin tarvittavat päätökset sekä päätti muuttaa yhtiön nimen Monetra Pohjois-Savo Oy:ksi.

Pohjois-Savoon syntyy vahva alueellinen toimija, joka kokoaa reilut 100 asiantuntijaa työskentelemään nopeasti kehittyvällä toimialalla ja palvelemaan uusin, yhtenäisin toimintatavoin muuttuvaa paikallishallinnon kenttää. Monetra Pohjois-Savon tavoitteena on palvella jatkossa kaikkia Pohjois-Savon kuntatoimijoita ja maakuntaorganisaatiota.

Vuoden 2019 alussa yhtiön suurimmat asiakkaat ovat Kuopion kaupunki ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, jonka talous- ja henkilöstöhallinnosta siirtyy tuolloin Monetra Pohjois-Savo Oy:n palvelukseen noin 50 ammattilaista. Palveluja tuotetaan lisäksi Siilinjärven, Leppävirran, Tuusniemen ja Kaavin kunnalle sekä joukolle em. konserniyhteisöjä.

Osana laajempaa kokonaisuutta Monetra Pohjois-Savo pystyy tarjoamaan asiakkailleen selkeitä tehokkuus- ja volyymietuja, automatisoimaan prosesseja ja hyödyntämään mm. robotisaatiota toiminnan kehittämisessä. Tämä tarkoittaa samalla talous- ja henkilöstöhallinnon asiantuntijoille yhä mielenkiintoisempia tehtäviä sekä uudenlaisia urapolkuja maakunnassa ja laajemminkin. Yhtiö tulee käyttämään laajasti etätyötä, virtuaalisia työympäristöjä ja toimintamalleja. Monetra-konsernista kasvaa valtakunnallisesti julkishallinnon suurin, noin 1000 työntekijän talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus.

Lisätietoja antavat:
Päivi Pitkänen, toimitusjohtaja Monetra Oy, p. 040 574 8106
Tuula Väisänen, vt. toimitusjohtaja Kuhilas Oy, p. 044 791 8100
Tarja Miettinen, hallintojohtaja Pohjois-Savon liitto, p. 044 714 2664

Maakuntahallituksen pöytäkirja liitteineen löytyy täältä:
http://pohjoissavo.tjhosting.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2018185