Pohjois-Savon väestö väheni vuoden 2016 aikana -420, kun vuosi sitten menetys oli -295. Kahden kuluneen vuoden aikana maakunta on jäänyt Tilastokeskuksen ennusteesta jälkeen 750 henkeä. Muuttoliike maan sisällä oli tappiolla -142 henkeä, vuotta aikaisemmin muuttoliike oli tasapainossa. Sen sijaan siirtolaisten muuttovoitto kasvoi 441:een edellisen vuoden 283:stä. Näin koko muuttoliike oli Pohjois-Savossa plussalla 299 henkeä.

Kuolleiden enemmyys kasvoi 719 henkeen (vuotta aikaisemmin 578). Sekä syntyneiden (2188) että kuolleiden (2837) määrät laskivat vuodesta 2015.

Muuttovoitto maan sisältä on vähentynyt Kuopion seudulla. Muuttotappio on vähentynyt Varkauden seudulla ja Ylä-Savossa sekä lisääntynyt Koillis-Savossa. Sisä-Savossa pieni muuttotappio on jatkunut. Palkkasumman kehityksessä parhaiten viime vuonna pärjäsivät Kuopion ja Sisä-Savon seudut, sama suunta oli myös väestökehityksessä.

Itä-Suomessa Pohjois-Savon väestökehitys oli paras, se menetti vähiten väestöä maan sisäisessä muuttoliikkeessä. Suomessa kuusi maakuntaa sai maan sisäistä muuttovoittoa. Näiden jälkeen Pohjois-Savo on 7. parhaiten pärjännyt maakunta. Kasvu on kiihtynyt Uudellamaalla ja Pirkanmaalla.

Kuopion väestömäärä kasvoi viime vuonna 863 (vuosi sitten 852). Kuopion kasvun paraneminen vuoden takaisesta johtuu siirtolaisten muuttovoiton kasvusta 269:een edellisen vuoden 181:sta. Maan sisäinen muuttovoitto 551 on Kuopiossa edellisen vuoden 608:a heikompi. Myös syntyneiden määrän enemmyys 43 oli viime vuoden 63 heikompi. Syntyneitä oli 1080, vuotta aikaisemmin 1117.Kuopio sai parhaimmillaan maan sisältä muuttovoittoa 800 vuonna 2014. Vuosina 2012-2014 Kuopio kasvoi lähes 1200 hengellä vuosittain. Tilastokeskuksen ja maakunnan väestötavoitteen saavuttaminen edellyttää tämän kasvutason ylläpitämistä.Siilinjärvellä väestömäärä väheni -34 henkilöllä, vuosi sitten kasvua oli 118 henkilöä. Muuttotappio kuntien välillä oli -144, viime vuonna muuttoliike oli tasapainossa. Syntyneiden enemmyys on tämän vuoden aikana vähentynyt 75:ään, vuotta aikaisemmin se oli 121. Vilkkainta Siilinjärven muuttoliike on Kuopion välillä molempiin suuntiin sekä nuorten lähtömuuton osalta suurille opiskelupaikkakunnille.

Ylä-Savossa väestömäärä väheni -623, vuotta aikaisemmin taso oli sama -619. Kuntien välisessä muutossa tappio -324 oli viime vuoden -385 pienempi. Siirtolaisten määrä kasvoi 43, vuotta aikaisemmin 57. Kuolleiden enemmyys 342 kasvoi edellisen vuoden 291:sta. Viime vuonna kaikki Ylä-Savon kunnat menettivät väestöä, tappiot olivat Iisalmella -174, Kiuruvedellä -155, Lapinlahdella -101, Sonkajärvellä -74, Pielavedellä -46, Keiteleellä -37 ja Vieremällä -36. Pielavesi sai maan sisältä muuttovoittoa +8, muissa kunnissa muuttoliike oli tappiollista. Muuttotappio kuitenkin väheni edellisestä vuodesta Iisalmella, Kiuruvedellä, Lapinlahdella ja Vieremällä. Ylä-Savo on vuosia menettänyt väestöä, vaikka alueella toimii suuri määrä hyvin kehittyviä yrityksiä, jotka tarvitsevat myös uutta työvoimaa. Suurin osa Ylä-Savosta poismuuttajista on opiskeluikäisiä nuoria.

Varkauden seudulla väestön väheneminen on jatkunut, mutta muuttotappio on Varkaudessa pudonnut alle puoleen edellisestä vuodesta. Viime vuonna väki väheni seudulla -298, vuotta aikaisemmin -286. Varkauden tappio oli -197, vuotta aikaisemmin -224. Leppävirralla tappio -101 kasvoi vähän edellisen vuoden -62:sta. Varkauden muuttotappio kuntien välillä -68 väheni edellisen vuoden -135:sta. Leppävirralla tappiot olivat -46 viime vuonna ja -25 viime vuonna. Kuolleiden enemmyys seudulla 226 kasvoi paljon edellisen vuoden 156:sta. Syntyneiden määrä väheni 182:aan vuotta aiemmasta 234:sta.

Sisä-Savossa väki väheni -128, vuotta aikaisemmin enemmän -173. Parempi väestökehitys johtui pääasiassa siirtolaisten määrän 41 hengen kasvulla, vuosi sitten siirtolaisten määrän muutos oli 2. Myös kuolleiden enemmyys oli 135 oli vuoden takaista 153 parempi. Kuntien välinen muuttotappio -34 oli vähän edellisen vuoden -24 heikompi. Tervo sai 12 hengen muuttovoiton maan sisältä, Vesannolla tappio oli vain -2, Rautalammilla -14 ja Suonenjoella -30. Vuosien mittaan seudun muuttotappio on pienentynyt. Rautalammilla siirtolaisten määrä on kasvanut 32 ja Suonenjoella 8. Suonenjoen väestömuutos oli -77, Vesannon -39, Rautalammin -14 ja Tervon +2.

Koillis-Savossa väestötappio -200 on vuoden takaista -187 suurempi muuttotappion kasvettua. Maan sisäisessä muutossa tappio oli -77, vuosi sitten -39. Eniten tappiota oli Juankoskella -39 ja Tuusniemellä -38. Rautavaara sai 6 hengen muuttovoiton maan sisältä ja lisäksi 7 siirtolaista lisää. Siirtolaisen muuttovoitto seudulle oli 11 ja vuotta aiemmin 14. Kuolleiden enemmyys oli 134, viime vuonna 162.

Koko maan sisällä väestön keskittyminen Uudellemaalle ja Pirkanmaalle on kiihtynyt vuodesta 2015, mutta vielä ei olla vuoden 2014 tasolla. Itä-Suomen väestömuutokset näyttävät murheellisille, Pohjois-Savo on pärjännyt selvästi parhaiten. Pohjois-Savossa viime vuoden väestömuutos oli -420, Kainuun -534, Pohjois-Karjalan -631 ja Etelä-Savon -1377.

Kommentit väestönmuutosten ennakkotiedoista vuodelta 2016. Jari Jääskeläinen puh 044 714 2626 jari.jaaskelainen@pohjois-savo.fi