Vaikean pandemiatilanteen vuoksi Kuopion kaupunginteatterilla 28. tammikuuta pidettäväksi suunniteltu Pohjois-Savon Urheilugaala siirtyy myöhäisempään ajankohtaan. Uusi ajankohta on perjantai 8.4.2022. Tilaisuus alkaa Kuopion kaupunginteatterilla Minna-näyttämöllä klo 19.00 ja ovet teatterille aukeavat klo 18.15.

Tilaisuuden järjestävät Pohjois-Savon Liikunta ja Pohjois-Savon liitto.

Illan aikana on palkitsemistilaisuus, viihteellistä ohjelmaa, gaalaruokailu sekä mukavaa yhdessä oloa liikunnan ja urheilun ystävien kesken.

– Seuraamme tarkasti koronan etenemistä ja noudatamme virallisia ohjeistuksia sekä olemassa olevia rajoituksia. Uskomme vahvasti, että pystymme toteuttamaan tilaisuuden ja sitä kautta kunnioittamaan palkittuja liikunnan ja urheilun eteen tehdystä arvokkaasta työstä, sanoo Pohjois-Savon Liikunnan aluejohtaja Risto Kovanen.

Mikäli olette jo ilmoittautuneet gaalaan, ilmoittautumiset siirtyvät automaattisesti uudelle ajankohdalle. Mikäli uuden ajankohdan julkistamisen jälkeen on tarvetta ilmoittautumisten muutoksiin/peruutuksiin, ole yhteydessä Tiina Kiiskiseen p. 044 702 1915.

Ilmoittautumiset huhtikuun gaalaan alla olevan linkin kautta perjantaihin 25.3.2022 mennessä.
Lue lisää ja ilmoittaudu »