Pohjois-Savon sote-hankkeen (PoSoTe) ohjaus- ja seurantaryhmä esittää maakuntahallitukselle, että Pohjois-Savon liitto valitaan väliaikaiseksi organisaatioksi itsehallintoalueen muodostamiseen liittyvissä tehtävissä.

Liitto toimisi väliaikaisena organisaationa siihen saakka kunnes itsehallintoalueen ylimmän päättävän toimielimen vaalit on järjestetty ja toimielin on aloittanut toimintansa.

Ensimmäisten maakuntavaalien on arvioitu olevan aikaisintaan vuonna 2017 tai 2018. Vastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä on tarkoitus siirtää kunnilta ja kuntayhtymiltä itsehallintoalueille 1.1.2019.

Sote-järjestäjiä suositellaan sitoutumaan yhteistoimintaan

PoSoTe-hankkeen ohjaus- ja seurantaryhmä suosittelee maakunnan kaikkia julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjiä sitoutumaan yhteistoimintaan kolme vuotta kestävän siirtymävaiheen aikana.

Ohjaus- ja seurantaryhmä suosittelee, että Pohjois-Savossa toimivat kunnat ja sote-organisaatiot päättäisivät sitoutua valmistelussaan ennen päätöskäsittelyä tuomaan PoSoTe-yhteistyöryhmään tiedoksi asiat, joissa tapahtuu itsehallintoalueeseen tai soteen liittyviä muutoksia.

Yhteistyöryhmä arvioisi muun muassa henkilöstön palkkaukseen ja investointeihin liittyvät kysymykset. Yhteistyöryhmä tekisi sen jälkeen ehdotuksen yhteistyön toteuttamisesta lopullisen päätösvallan jäädessä kuitenkin kunnalle tai sote-organisaatiolle.

Yhteistyöryhmässä ovat edustettuina kaikki nykyiset tuotantokuntayhtymät, itsenäiset kuntatuottajat ja sosiaalihuolto. Ryhmän puheenjohtajana toimii Markku Tervahauta.

– Yhteisarvioinnilla varmistettaisiin tulevan itsehallintoalueen taloudellinen toiminta sekä edistettäisiin yhtenäistä palkka- ja henkilöstöpolitiikkaa ja yhtenäisiä malleja osaamisen johtamiselle, sanoo ohjaus- ja seurantaryhmän puheenjohtaja Seppo Kääriäinen.

Yhteistyöryhmä suorittaisi yhteisarvioinnin mm.
• täytettäessä virkoja ja tehtäviä (erityisesti hallinnon tehtävät)
• tehtäessä palkkauspäätöksiä, joilla on heijastuksia muodostettavaan itsehallintoalueeseen,
• tehtäessä tai päivitettäessä sopimuksia,
• kehitettäessä palvelutuotantoa (ml. tukipalvelut),
• suunniteltaessa investointeja tai laaja-alaisia hankintoja,
• tehtäessä muita rakenteellisia muutoksia.

Pohjois-Savossa sote-uudistus tulee koskemaan 10 700 sosiaali- ja terveysalan kuntatyöntekijää. Koko maassa yli 200 000 ihmisen työnantaja tulee vaihtumaan uudistuksen myötä.