Pohjois-Savon liitto myöntää EU:n rakennerahastorahoitusta, maakunnan kehittämisrahaa ja Pohjois-Savon kehittämisrahaston rahoitusta alueellisille kehittämis- ja investointihankkeille. Vuoden 2015 alkupuoliskolla tukea myönnettiin yhteensä 7,5 miljoonaa euroa hankkeille, joiden kokonaiskustannukset olivat 12,3 miljoonaa euroa.

EU:n ohjelmakauden 2014-2020 EAKR-tukea sai 20 hanketta. Lähes kaikki kohdistuvat Pohjois-Savon innovaatiokärkialojen kehittämiseen, joilla arvioidaan olevan eniten potentiaalia maakunnan työllisyyden ja yritystoiminnan kasvun kannalta.

Eniten rahoitettiin kone- ja energiateknologiaa, jolla on suurin taloudellinen vaikutus maakunnassa. Muita kärkialoja ovat puu- ja biojalostus, elintarvikkeet, terveysklusteri sekä vesi ja ilma. Rahoitusta kohdennettiin erityisesti hankkeisiin, joissa kehitetään uusia innovaatioita tai palveluita ja jotka edistävät yritystoiminnan kehittymistä. Erityistä huomiota kiinnitettiin olemassa olevien kehitysympäristöjen tehokkaampaan hyödyntämiseen yritystoiminnan kehittymisen kannalta.

Kone- ja energiateknologia-alalle vauhtia

Technogrow-hankkeen tavoitteena on maakunnan kone- ja energiateknologia-alan sekä niille palveluja tuottavien pk-yritysten liiketoiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen. Hanke edistää palveluliiketoimintaa, kansainvälistymistä, tuotannollista- ja energiatehokuutta, uusien teknologioiden hyödyntämistä sekä aktivoi tuotekehitys- ja innovaatiotoimintaa.

ALVO-hanke kehittää metallin 3D-tulostamiseen liittyvää osaamista ja laitteistoa perustuen alueen yritysten tarpeisiin.

KOLA-hanke puolestaan tuo Varkauteen rakennetun polttotekniikan koeympäristön yritysten käyttöön. Hyödy kohdistuu erityisesti pk-yrityksille, joiden tuotteet ja palvelut ovat polttotekniikkaan, päästöjen hallintaan tai sähkön tuottamiseen liittyviä.

DigiBoost edistää kone-, metalli- ja energiateollisuuden yritysten palveluliiketoiminnan kehittymistä huomioimalla teollisen internetin tuomat uudet liiketoimintamahdollisuudet. Hankkeessa tarjotaan yrityksille vetoapua palvelutuotteiden kysyntälähtöiseen kehittämiseen sekä palveluprosessien digitalisointiin ja tuotteiden älyllistämiseen.

Myös Tuotantolähtöisen opetuksen hallinta/teollinen internet -hankkeessa hyödynnetään teollista internetiä. Hankkeessa kehitetään sekä fyysinen että virtuaalinen oppimis- ja kehitysympäristö kone- ja metallialan opiskelijoiden sekä pk-yritysten käyttöön. Virtuaalinen ympäristö mahdollistaa mm. tuotannon ja tuotekehityksen simuloinnit, millä säästetään materiaaleja ja energiaa.

Puusta uusia innovaatioita

WIN-hanke on puutuoteteollisuuden itäsuomalainen uusiutumis-, kasvu- ja kansainvälistymishanke. Se edistää yritysten uusiutumista, kasvua, uutta vientiä ja muuta kansainvälistymistä uusilla tavoilla ja asiantuntijapalveluilla.

BioDemoverstas-hankkeessa keskitytään jo olemassa olevien biojalostuksen osaamis- ja yhteistyöverkostojen ja laitteistojen avulla tukemaan yritysten tuotekehitystä sekä demonstroimaan tutkimuksen kautta syntyviä uusia tuotteita, prosesseja ja palveluja. NMR-laitteisto mahdollistaa entistä nopeamman, luotettavamman ja tarkemman analytiikan orgaanisten aineiden rakenteesta ja määristäkin. Tämä mahdollistaa uusien innovaatioiden ja tuotteiden kehittämisen, kuten esimerkiksi biopohjaiset pinnoitusmateriaalit, uudet lääkeainemolekyyliaihiot, tehokkaat mikrobien kasvua estävät yhdisteet maaleissa ja biopohjaiset kaivosjätevesien puhdistusmateriaalit. Laitteistoa hyödynnetään mm. biotaloudessa, kaivannaisteollisuudessa ja pk-sektorilla.

Uutta elintarvikkeista

Hyvinvointia elintarvikkeista -hanke paneutuu erityisesti elintarvikealan yritysten tuotekehitysprosessien hiomiseen ja tuotantoprosessissa kerättävän tiedon maksimaaliseen hyödyntämiseen sekä uusimman elintarvike-, terveys- ja ravitsemusosaamisen tuomiseen osaksi tuotekehitystä.

Terveysalalle pelillisiä menetelmiä ja radiolääkkeitä

Health Game Lab -hankkeessa verkotetaan toimijoita ja hyödynnetään nykyisiä testausympäristöjä olemassa oleville terveyspeleille, teknologioille ja niiden prototyypeille. Ne mahdollistavat tuotekehitystä, tutkimusta ja koulutusta terveyden, toimintakyvyn ja kuntoutuksen edistämiseen sekä sairauksien hoitoon.

PET on lääketieteellinen kuvantamismenetelmä kansanterveydellisesti merkittävien sairauksien, kuten keskushermostosairauksien, syöpien sekä sydän- ja verisuonisairauksien diagnosoinnissa sekä niiden hoitoon liittyvässä innovatiivisessa tutkimus- ja kehitystyössä. Hanke mahdollistaa Kuopion alueen PET- radiolääketuotannon infrastruktuurin rakentamisen niin, että kaikki PET-kuvantamisessa tarvittavat erittäin lyhytikäiset radiolääkkeet voidaan tuottaa paikallisesti. Toiminta vahvistaa alueen terveysklusteria tukien kehittämistyötä sekä tutkimusta ja koulutusta.

Kaivosvesiosaamisesta liiketoimintaa

KaivosVV-hankkeessa kootaan yhteen kansallinen kaivosvesialan toimijoiden verkosto, joka parantaa kaivosten toimintaedellytyksiä, luo kaivosvesitutkimuksista uutta liiketoimintaa ja hakee uusia toimintamalleja kaivosvesiasioiden tarkastelemiseksi. Hankkeessa tehdään myös pilot-mittakaavan kokeita kaivoskohteissa liittyen vesitaseiden ja prosessivesikiertojen hallintaan, ympäristö- ja prosessimonitoroinnin kehittämiseen, kokonaisvaltaiseen riskienhallinnan kehittämiseen ja vesienkäsittelyteknologioiden kehittämiseen.

RARE-hankkeessa kehitetään ylimaakunnallisena yhteistyönä yrityksiä palvelevia resurssitehokkaita louhintatekniikoita, jalostustekniikoita ja tuotekehitystä uusien rakennuskivituotteiden luomiseksi ja markkinoimiseksi. Hanke tukee kaivannaisalan kehittämistä.

Ohjelmakauden 2007-2013 päättyneiltä hankkeilta vapautuneilla varoilla tuettiin mm. Tahkon alueen kehittämistä. Maakunnan kehittämisrahaa myönnettiin kahdeksan EU:n erillisohjelmahakemusten valmisteluun. Tuella pyritään edistämään kansainvälisen hankerahoituksen saamista maakuntaan. Pohjois-Savon kehittämisrahaston rahoitusta myönnettiin pääasiassa EU-rakennerahastohankkeiden osarahoitukseksi.