Pohjois-Savon kuntien käyttötulot yhteensä alenivat edellisvuodesta 29 milj. euroa, vuosikate heikkeni 6,9 %, tilikauden tulos oli alijäämäinen. Investointien määrä väheni 186 milj. euroa.

 Verotulot (+2,5 %) ja valtionosuudet (+1,3%) kasvoivat ja toimintakulut alenivat (-1,1 %).

Vuosien 2014 ja 2015 tilinpäätöstietojen vertailtavuutta vaikeuttaa v. 2014 tapahtuneet Kuopion Energia Liikelaitoksen ja Savonia ammattikorkeakoulun yhtiöittämiset (toimintatuotot, toimintakulut, kuntalainat alenevat ja konsernilainat kasvavat).

Verotulojen osuus käyttötuloista kasvoi

Pohjois-Savon toimintakulut alenivat -1,1 % aiemmista vuosista poiketen. Toimintakuluista henkilöstökulut vähenivät 0,4 % ja palvelujen ostot kasvoivat 1,5 %. Henkilöstökulut vähenivät 11 kunnassa. Palvelujen ostojen määrä lisääntyi kaikissa muissa kunnissa paitsi Rautalammilla, Suonenjoella ja Tuusniemellä. Vain Lapinlahdella, Siilinjärvellä ja Varkaudessa henkilöstökulut olivat vielä suuremmat kuin palvelujen ostot.

Kuntien käyttötulot yhteensä vähenivät 1,6 % (29 milj. euroa). Toimintatuotot vähenivät edellisvuodesta 13,4 %. Käyttötuloista toimintatuottojen osuus oli 20,9, %. Pienimmät käyttötulot olivat Siilinjärvellä 6107 €/as. ja korkeimmat Rautavaaralla 9665 €/as.

Verotulot yhteensä kasvoivat 2,5 % ollen käyttötuloista 50,1 %. Verotulojen osuus käyttötuloista kasvoi edellisvuoden 48,1%:sta 50,1 %:iin. Sama suuntaus on ollut jo useana edellisenäkin vuonna. Verotuloista oli kunnallisverotuloja 85,5 %, kiinteistöverotuloja 8 % ja yhteisöverotuloja 6,5 %.

Kuntien tuloveroprosentit vaihtelivat 19,50 %:n ja 22,00 %:n välillä. Korkein tuloveroprosentti 22,00 % oli Rautalammilla, Suonenjoella ja Tuusniemellä, alhaisin 19,50 % oli Keiteleellä. Tuloveroprosenttiaan korottivat Kaavi, Lapinlahti, Rautalampi, Rautavaara, Suonenjoki, Tuusniemi, Varkaus ja Vesanto (näistä Rautalampi, Suonenjoki, Tuusniemi, Varkaus ja Vesanto korottivat tuloveroprosenttejaan myös edellisenä vuonna). Kiinteistöveroprosenttejaan korotti kuusi kuntaa.

Valtionosuudet kasvoivat 1,3 % ollen käyttötuloista 29 %. Yhdeksän kunnan valtionosuudet olivat suuremmat kuin verotulot. Eniten valtionosuutta asukasta kohden sai Rautavaara (4812 €/as.) ja vähiten Siilinjärvi (1203 €/as.).

Pohjois-Savon kunnat saivat verotuloihin perustuvaa valtionosuuden tasausta 101,2 milj. euroa.

Investointien määrä väheni 186 milj. €

Toimintakate heikkeni edellisvuodesta 3 %. Parhaat toimintakatteet olivat Siilinjärvellä (-4 854 €/as.) ja Kuopiolla (-5 019 €/as.) ja heikoimmat Rautavaaralla (- 7 396 €/as.) ja Vesannolla (-7266 €/as.).

Kuntien omien lainojen määrä väheni edellisvuoden 655,8 milj. eurosta 651,5 milj. euroon (2626 €/as.). Vastaavasti konsernilainojen määrä kasvoi 2,5 % ollen 1 692 milj. euroa (6820 €/as.).

Investointien määrä väheni merkittävästi vuoden 2014 295,6 milj. eurosta 109,5 milj. euroon. 13 kunnan investoinnit vähenivät, eniten Kuopion investoinnit (n. -140 milj. €).

Vuosikate oli kaikissa kunnissa positiivinen, paras Rautalammilla 856 €/as. ja heikoin Tervolla 32 €/as. Vuosikate heikkeni edellisvuoden 93,1 milj. eurosta 86,7 milj. euroon. Seitsemän kunnan vuosikate parani edellisvuodesta. 12 kunnan vuosikate riitti poistoihin ja seitsemän kunnan vuosikate nettoinvestointeihin.

Tilikauden tulos heikkeni

Pohjois-Savon kuntien tilikauden tulos heikkeni huomattavasti vuoden 2014 138,5 milj. eurosta -5,2 milj. euroon. Eniten tuloksen heikkenemiseen vaikutti v. 2014 Savonia ammattikorkeakoulun ja Kuopion Energia Liikelaitoksen yhtiöittämiset. Vuoden 2014 tilinpäätösten tuloksissa yhtiöittämisten kokonaisvaikutus paransi tilikauden tulosta Pohjois-Savossa n. 131 milj. euroa. Mikäli yhtiöittämisten vaikutus jätetään huomioimatta, tilikauden tulos olisi heikentynyt n. 13 milj. euroa.

Seitsemän kunnan (Juankosken, Kiuruveden, Kuopion, Lapinlahden, Pielaveden, Rautavaaran ja Tervon) tilikauden tulos oli negatiivinen.

Kunnilla oli tilikauden lopussa kertynyttä ylijäämää yhteensä 159,6 milj. euroa. Kahdella kunnalla (Juankoskella ja Pielavedellä) oli kertynyttä alijäämää. (Suonenjoen kertynyt yli-/alijäämä-tieto korjattu 26.4.)

Omavaraisuus oli hyvä edellisen vuoden tapaan Leppäviralla 77,6 % ja Tuusniemellä 71,2 %. Seitsemän kunnan omavaraisuusaste oli alle 50 %. Alhaisin omavaraisuusaste oli Juankoskella 22,4 %.

Kriisikuntien määrä ei lisääntynyt

Kriisikunta on kunta jonka talous on pahasti epätasapainossa. Pohjois-Savon kunnista Juankoski on jo v. 2012 nimetty kriisikunnaksi. Vuoden 2015 tilinpäätöstietojen mukaan yksikään muu kunta ei täytä kriisikunnan kriteerejä.

Lisätietoja:
kuntataloustyöryhmän puheenjohtaja Marko Korhonen puh. 040 488 3011
maakuntasihteeri Pekka Kaikkonen puh. 044 714 2630
tutkimussihteeri Kaija Kämäräinen (taulukot, graafit) puh. 044 714 2631

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä 2015 (pptx):

http://www.pohjois-savo.fi/tietopalvelut/tietoa-pohjois-savosta/kuntien-talous.html