Vuoden 2018 alkupuolisko osoittaa tasaisen kasvun jatkuvan Pohjois-Savossa. Koko maan tilanne on parantunut ja kasvu on saavuttanut Pohjois-Savon tason, jossa kasvu alkoi noin vuotta aikaisemmin. Hyvän talouskehityksen keskeinen syy on maailmantalouden vahva veto, jonka hyödyntämistä kohentunut kilpailukyky tukee. Suurten talousalueiden vahva vire kiristää kilpailua työvoimasta ja heijastuu jo maan sisäiseen muuttoliikkeeseen. Tällä hetkellä Suomessa maan sisäistä muuttovoittoa saavat vahvimmin Uusimaa, Pirkanmaa sekä Varsinais-Suomi.

Alkuvuonna Pohjois-Savon väkimäärä väheni -740. Maan sisäinen muuttoliike oli -345 tappiolla, siirtolaisia saatiin lisää 259 ja kuolleita oli -654 enemmän kuin syntyneitä. Kuopion seutu on ainoa väestöään lisäävä seutu. Ylä-Savon ja Koillis-Savon tappiot ovat vähän pienentyneet, Varkauden seudun ja Sisä-Savon kasvaneet vuoden takaisesta. Kokonaisuudessaan koko Itä-Suomen väestökehitys on laskeva. Etelä-Savossa väki väheni tammi-elokuussa -1767, Pohjois-Karjalassa -734 ja Kainuussa -555.

Liikevaihdossa tasaista kasvua – koko maa myös vahvistunut

Kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa kaikkien toimialojen liikevaihto kasvoi maakunnassa +5,2 % edellisvuodesta. Koko maassa kasvua oli +5,6 %. Alkuvuoden kehityksen jatkuessa vuodesta 2018 olisi tulossa neljäs peräkkäinen hyvän kasvun vuosi, joskin ilmassa on hiipumisen merkkejä. Tässä raportissa seurannassa olevista toimaloista eniten liikevaihto kasvoi metalliteollisuudessa (+9,8 %), jossa kasvu on reilusti pitkän ajan keskiarvon yläpuolella. Puutuoteteollisuudessa liikevaihto kasvoi myös voimakkaasti (+3,2 %). Kaupan ja matkailun liikevaihdon alkuvuoden kehitys osoittaa elpymisen merkkejä. Alojen liikevaihto kasvoi alkuvuonna +3,0 %.

Liikevaihto kasvoi kaikilla seuduilla paitsi Koillis-Savossa. Kuopion seudulla liikevaihto kasvoi alkuvuonna +4,5 %. Varkauden seudulla liikevaihdon vuotuiset vaihtelut sekä ylös että alas ovat olleet suuria. Vuoden 2018 alkupuoliskolla Varkauden liikevaihto nousi +5,7 %, mikä on selvästi pitkän ajan keskiarvon yläpuolella. Ylä-Savossa alkuvuonna 2018 liikevaihto kasvoi +8 %, joka on selvästi pitkän ajan keskiarvoa parempaa. Koillis-Savo on nykyisin pieni tilastoalue, missä muutaman yrityksen kehitys heilauttaa lukuja ylös tai alas. Alkuvuonna 2018 liikevaihto supistui -2,9 %. Sisä-Savossa tammi-kesäkuussa 2018 liikevaihto kasvoi +3,8 %. Sisä-Savossakin kehitys on hieman pitkän ajan kasvua heikompaa.

Vientikehitys maltillisempaa kuin vuonna 2017 – hyvä vire silti jatkuu

Pohjois-Savon vienti ei alkuvuonna ole yltänyt viime vuoden kasvun tasolle, mutta kasvua oli vielä kuitenkin 5,8 %. Koko maassa vienti (+8,3 %) jatkaa viime vuonna alkanutta vahvaa kasvuaan. Vienti on ollut vahvaa Pohjois-Savon suurimmalla vientialalla eli metalliteollisuudessa (+7,4 %), mutta viime vuoden poikkeukselliseen 19 % kasvuun ei ylletä. Puutuoteteollisuudessa ei alkuvuonna ole viennissä tapahtunut merkittävää kasvua Pohjois-Savossa, kun taas koko maassa alan vienti kasvoi 10,8 %.

Varkauden seutua lukuun ottamatta eri seutujen viennin pitkän ajan keskiarvo on hyvällä tasolla. Kuopion seudulla alkuvuoden vientikehitys on ollut heikkoa (+0,1 %). Ylä-Savossa kone- ja metalliyritysten ketju on kovassa kasvussa ja sen tuotteista pääosa menee vientiin. Vuoden 2017 kaltainen kasvuvire (+22 %) jatkuu edelleen hyvällä alkuvuoden 14 % vauhdilla. Varkauden seudulla viennin arvo nousi +5,8 %, eli tulossa olisi kolmas kasvun vuosi useamman heikon vuoden jälkeen. Sisä-Savossa on takana kaksi huimaa kasvun vuotta, mutta alkuvuonna 2018 vienti laski -0,9 %.

Palkkasumma kasvussa

Pohjois-Savossa yritysten maksama palkkasumman kasvu on pidemmällä aikavälillä ollut samaa 3 % vuosikasvun tasoa kuin koko maassa. Tammi-kesäkuussa palkkasumma kasvoi +5,1 %, koko maassa +4,4 %. Metalliteollisuuden palkkasumma kasvoi alkuvuonna jopa +12,2 % viennin kasvun seurauksena. Uutta työvoimaa tarvitaan teollisuudessa tällä kasvuvauhdilla. Vuonna 2016 palkkasumma laski -1,1 %. Metsä- ja puutuoteteollisuuden palkkasumma kasvoi +5,8 %, vaikka liikevaihto mutta etenkin vienti on alkuvuonna ollut heikkoa. Kaupan palkkasumma kasvoi 3,9 % ja yrityspalvelun +6,9 %.

Alkuvuonna Kuopion seudun palkkasumma kasvoi +5,2 %, Varkauden 5,5 %. Ylä-Savossa palkkasumma kasvoi +4,9 %, Sisä-Savossa 4,3 % ja Koillis-Savossa 2,3 %. Työllisyyden ja ostovoiman kehityksessä on siis ollut hyvä vire.

Positiivinen työllisyyskehitys jatkuu

Pohjois-Savon työllisyys on kehittynyt myönteiseen suuntaan viimeisten vuosien aikana. Pohjois-Savon työllisyysaste on vuotta 2015 lukuun ottamatta tasaisesti noussut ja pysytellyt viimeiset vuodet 68 % paikkeilla, ollen nyt I vuosineljänneksellä 68 % ja II vuosineljänneksellä 67,8 %, kokomaan keskiarvon ollessa 67,7% (I/2017) ja 70,2 % (II/2017). Pohjois-Savossa, koko maan tilanteesta poiketen, naisten työllisyysaste on viimeisen kolmen vuoden ajan ollut miesten työllisyysastetta korkeampi.

Tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan Vuoden 2017 keskimääräinen työttömyysaste oli 8,3 %, koko maan työttömyysasteen ollessa hieman korkeampi, 8,6 %. Vuoden 2018 ensimmäisen neljänneksen aikana työttömyys laski 7,1 %:iin, kun taas toisen neljänneksen aikana työttömyysaste nousi 10,4 %:iin.

Pohjois-Savon työttömyyden kehitys seuraa kokonaisuudessaan koko maan kehitystä, jääden kuitenkin valtakunnan keskitason alapuolelle.

Aluetalouskatsaus syksy 2018 (pdf) »