Sinivalkoista itsenäisyyspäivää juhlitaan tänä vuonna Pohjois-Savossa uudella tavalla. Pohjois-Savon liitto, Kuopion kaupunki, Pohjois-Savon Liikunta, Karjalan lennosto ja Savon Sanomat kutsuvat kaikki mukaan juhlimaan sunnuntaina 6. joulukuuta klo 17 maakunnallisen verkkolähetyksen äärelle.

Tunnin mittainen verkkojuhla sisältää ohjelmaa ja tervehdyksiä Pohjois-Savon kunnista. Lähetys alkaa perinteisellä seppeleenlaskulla Kuopion sankarihautausmaalla. Karjalan lennoston Hornet suorittaa ylilennon Sankaripuiston tilaisuuteen.

Kuopion kaupungin juhlapuheen pitää kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sari Raassina. Kuopion kaupunginorkesteri esiintyy Jaakko Kuusiston ja Atso Almilan johdolla. Luvassa on uusi sovitus eräästä varsin tutusta kappaleesta.

Juhlassa julkistetaan myös Pohjois-Savon Urheilugaalan palkittavia, koska tilaisuutta ei voida järjestää normaaliin tapaan tammikuun lopulla. Tämän vuoden palkintokategoriat ovat elämänura-palkinto, Vuoden urheilija, Vuoden valmentaja, Vuoden joukkue sekä kuntien Vuoden liikuttajat.

Pohjois-Savon liitto ja Savon Sanomat jakavat järjestyksessään jo neljännen Savolainen sanavalmius -tunnustuspalkinnon.

Ohjelman juontaa Juha Jylhäsalmi.

Itsenäisyyspäivän juhlaan pääsee osallistumaan klo 17 alkaen Kuopion kaupungin verkkosivuilta sekä Savon Sanomien verkkopalvelusta. 

Linkki lähetykseen: https://vimeo.com/485960572