Pohjois-Savon maakuntahallitus vahvisti tänään maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelman vuosiksi 2020-2021. Toimeenpanosuunnitelma sisältää EU-rahoituksen kohdentamisen päälinjaukset. Lisäksi siinä kuvataan Pohjois-Savon ja Itä- ja Pohjois-Suomen keskeiset edunajamishankkeet, joihin kuuluvat erityisesti liikennehankkeet.

Toimeenpanosuunnitelma on laadittu yhteistyössä Pohjois-Savon ELY-keskuksen, kuntien, oppilaitosten ja elinkeinoelämän kanssa. Sitä on käsitelty maakunnan yhteistyöryhmässä, oppilaitosten kanssa sekä kuntien kanssa seutukierroksilla. Itä- ja Pohjois-Suomen yhteiset edunajamisasiat on päätetty yhdessä muiden maakuntien kanssa.

Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoituksessa painotetaan vuonna 2020 yritysten kasvua ja kansainvälistymistä tukevia hankkeita sekä vähähiilistä taloutta edistäviä toimenpiteitä kuten muun muassa energia- ja materiaalitehokkuuden, kiertotalouden, uusiutuvan energian käytön, digitalisaation ja puhtaan teknologian edistämistä. Lisäksi tuetaan tki-ympäristöjen nykyistä tehokkaampaa hyödyntämistä elinkeinoelämän uudistumisessa ja kasvussa.

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoituksessa korostetaan koulutuksen saavutettavuutta ja jatkuvan oppimisen toimintatavan edistämistä aikuisten koulutuksessa. Rahoitusta kohdennetaan erityisen huonossa työmarkkina-asemassa oleviin kohderyhmiin.

EU:n maaseuturahaston rahoituksessa pidetään tärkeänä muun muassa elintarviketuotannon jalostusasteen nostamista ja Pohjois-Savon kehittymistä ruokamaakunnaksi.

Pohjois-Savossa on jäljellä EU:n rakennerahastojen (EAKR ja ESR) ja maaseuturahaston rahoitusta nykyisen ohjelmakauden tarpeisiin kaikkiaan noin 95 miljoonaa euroa.

Kuopion henkilö- ja tavararatapihat tulleet tiensä päähän

Toimeenpanosuunnitelma nostaa Itä-Suomen kiireellisimpien liikennehankkeiden joukkoon erillisrahoituksen saamisen Kuopion ratapihalle. Se on jo luokiteltu moniongelmaiseksi ratapihaksi niin henkilöliikenteen kuin tavarakuljetusten kannalta. Koko ratapihahankkeen kustannusarvio on noin 50 miljoonaa euroa.

Raideliikenteen kehittämishankkeisiin sisältyvät myös Savon rata kokonaisuudessaan välillä Kouvola-Kajaani, Karjalan radan yhteys Imatralta Joensuuhun sekä Itärata Helsingistä Porvooseen Kouvolan kautta.

Tieliikennehankkeista toimeenpanosuunnitelmaan on listattu valtatie 23:n parantamisen välillä Varkaus-Viinijärvi ja valtatie 5:n parantamisen välillä Leppävirta-Kuopio. Valtatie 23 on tärkeä muun muassa Varkauden puuteollisuuden kuljetuksille. Tietä käyttävät Pohjois-Karjalasta etelään suuntautuvat elinkeinoelämän kuljetukset ovat lisääntyneet entisestään VT5:llä tehtyjen kunnostusten myötä. Koko hankkeen arvioidut kustannukset ovat yli 50 miljoonaa euroa.

Leppävirran ja Kuopion välin kunnostaminen tulisi maksamaan noin 110 miljoonaa euroa. Samaan aikaan näköpiirissä on jo tiesuunnittelu Siilinjärveltä Iisalmeen sekä ysitien suunnitteluvalmius Kuopiosta itään Pohjois-Karjalan rajalle että Suonenjoelta länteen Keski-Suomen rajalle.

Saimaan sulkujen pidentämiseen Itä-Suomen maakunnat tahtovat pikaisesti 70–80 miljoonaa euroa.

Edunajamisasioista toimeenpanosuunnitelma listaa muun muassa Pelastusopiston, Kansallisen Neurokeskuksen ja Finnpulpin biotuotetehtaan.

Esimerkiksi Neurokeskus tarvitsee vuosittaisen miljoonan euron siltarahoituksen valtion budjettiin vuosille 2020 ja 2021, kunnes vakituinen organisaatio- ja rahoitusmalli valmistuvat ja toiminta on päässyt kunnolla käyntiin.

Maakuntahallituksen kokous 28.10.2019 »