Kuva: Pelastusopisto

Pohjois-Savon maakuntahallituksen mielestä sisäministeriön on käynnistettävä viivytyksettä Helsingin Pelastuskoulun toimintojen siirto Kuopioon ja vahvistettava Pelastusopiston roolia koko alan oppilaitoksena.

– Pelastusalan koulutuksen keskittäminen Kuopioon tuo synergiaa ja vaadittavaa kustannustehokkuutta, jota valtion toimintojen siirtopäätöksissä käytetään keskeisenä argumenttina, toteaa maakuntahallitus kannanotossaan.

Maakuntahallitus muistuttaa, että sisäministeriö totesi jo viime huhtikuussa, että kaikki pelastajat koulutetaan jatkossa Kuopiossa. Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) on korostanut keskittämisestä saatavia kustannushyötyjä ja ilmaissut selkeästi, että syyt toimintojen kokoamiselle ovat voimassa muista hallinnon uudistuksista huolimatta.

Maataloudelle tukea

Maakuntahallitus otti kantaa myös maatalouden tukemiseen. Maakuntahallitus pitää välttämättömänä, että valtio osoittaa riittävästi määrärahaa maatalouden tukeen kannattavuuden ja toimeentulon turvaamiseksi.

Tukipakettien lisäksi tarvitaan myös muita toimenpiteitä, joilla nostetaan tuottajahintoja ja hillitään kustannusnousua.

Kuluneen kesän kuivuuden takia nurmisato ei ole normaali ja viljasatokin jää heikoksi. Pohjois-Savon kotieläintilat ostavat viljaa ja täysrehuja vuosittain noin 50 miljoonan euron edestä. Kolmanneksen korotus ostorehumenoihin nostaa maatalouden kustannuksia arviolta noin 15 miljoonaa euroa.

Maakuntahallituksen kokouksen 27.8.2018 pöytäkirja »