Vuoden alun tammi-huhtikuun väestömuutokset antavat ensimmäiset viitteet koko tulevasta vuodesta. Touko-kesäkuun väestömuutoksissa opiskelijoiden lähtömuutto opiskelupaikkakunnilta taas vaikeuttaa kehitysarviota. Kohtalaisen luotettava kuukausitilasto saadaan lokakuussa, kun syyskuun muutot ovat kirjautuneet.

Koko maakunnassa väestö väheni tammi-huhtikuussa -285, kun vuosi sitten menetys tähän aikaan oli -476. Muuttotappio maan sisällä pieneni tammi-huhtikuussa -103:een vuoden takaisesta -226:sta. Siirtolaisten muuttovoitto nousi 131:een (vuosi sitten 41). Kuolleiden enemmyys syntyneisiin kasvoi -313:een, vuosi sitten se oli -291.Viime vuotta parempi alkuvuosi johtuu Kuopion, Varkauden ja Sisä-Savon seutujen viime vuotta paremmasta alkuvuodesta.Aikaisempina vuosina tähän malliin alkanut alkuvuosi on voinut johtaa väestökasvuun koko vuoden aikana, vaikka Kuopiolla on ollut myös parempia muuttovoittoisia vuoden alkuja.

Kuopiossa kaikki väestön muutostekijät olivat parempia kuin viime vuonna. Väestömäärä kasvoi 12 (vuosi tappiota -125) siirtolaisten määrän kasvaessa 80 (vuosi sitten 28). Maan sisällä muuttotappiota oli -60, vähemmän kuin vuosi sitten -122. Kuolleiden enemmyys oli myös parempi, alkuvuonna -8 ja vuosi sitten -31.Siilinjärvellä tämän vuoden alku on hivenen viime vuotta heikompi. Väestömäärä laski -22, vuosi sitten kasvu tähän aikaan oli 3. Syntyneiden enemmyys on laskenut 15 viime vuoden 34:stä. Muuttotappio kuntien välillä oli -39, viime vuonna -31. Siirtolaisia tuli lisää 2.Kuopion seudun väestömäärä väheni alkuvuonna -10, kun vuosi sitten lasku oli -122. Ilmeistä on, että viime vuonna talous- ja työllisyyskasvun, kulutuksen ja investointien heikkeneminen hidasti Kuopion seudun kasvua.

Suurin koheneminen väestökehityksessä on Varkauden seudulla. Väestö väheni Leppävirralla vain -1, vuosi sitten -39. Varkaudessa väestö väheni alkuvuonna -45, kun tappio vuosi sitten oli -135. Molemmat kunnat saivat maan sisällä muuttovoittoa, Leppävirta 19 ja Varkaus 3. Tämän lisäksi Varkauteen tuli lisää 12 siirtolaista. Kuolleiden enemmyys lisääntyi Varkaudessa -60:een (vuosi sitten -46) ja Leppävirralla säilyi ennallaan -20.

Eniten muuttovoittoa alkuvuonna sai Sisä-Savo, maan sisältä 21 ja siirtolaisia 20. Koko muuttoliike lisäsi Tervon väestöä 17, Rautalammin 17, Vesannon 5 ja Suonenjoen 2. Kuolleiden enemmyys säilyi entisellä tasolla -58 (vuosi sitten -55). Koko väestömäärä Sisä-Savossa väheni alkuvuonna -17, vuotta aikaisemmin -34.

Ylä-Savossa heikko väestökehitys on jatkunut myös tämän vuoden alussa. Väestömäärä laski -172, vuosi sitten -126. Kuolleiden enemmyys oli -137 (viime vuonna -115) ja muuttotappio maan sisällä -44 (-18). Siirtolaisten määrä lisääntyi 9 (7).Vuoden alussa muuttovoittoa saivat Pielavesi 22 (-1) ja Lapinlahti 8 (-11), muut kunnat olivat muuttotappioisia. Pielavedellä alkuvuosi on mennyt viime vuotta paremmin, väestömäärän muutos oli 0 (vuosi sitten -23) ja Sonkajärvellä -10 (-24). Vieremä sai vuosi sitten muuttovoittoa 15 henkeä, tämän vuoden alussa on tullut tappiota -22). Suhteessa hyvään yritysten kehitykseen käänne on erikoinen, mikäli kyse ei ole vain sattumasta.

Koillis-Savossa alkuvuoden aikana väestö väheni -40 (vuosi sitten -20). Suurin muutos oli Tuusniemen vuoden takainen 6 hengen muuttovoiton kääntyminen -14 hengen tappioon. Kaavilla väestömäärä kasvoi 3:lla (-4), Juankoskella väheni -9 (-10), Rautavaaralla -4 (4) ja Tuusniemellä -30 (-10). Kuolleiden enemmyys väheni -45:een viime vuoden -58:sta.

Muualla Itä-Suomessa Etelä-Savon väestötappio kaksinkertaistui alkuvuonna. Väestö väheni -476, vuotta aikaisemmin -227. Merkittävin syy laskuun oli kuolleiden suuri enemmyys, mutta myös maan sisäinen muuttoliike oli tappiolla.Pohjois-Karjalassa väestömenetys oli -242, vähän parempi kuin vuoden takainen -273. Muuttotappio maan sisällä on entisellä tasolla -122, mutta maakunta on saanut 125 siirtolaista lisää. Myös Pohjois-Karjalassa kuolleiden enemmyys on kasvanut, nyt -245.Kainuussa väestön väheneminen -173 on vähän pienempi kuin vuosi sitten -226. Muuttotappio on pienentynyt -88:aan (-108) ja siirtolaisten määrä kasvoi 78:lla (54).Alkuvuonna 2016 Uudenmaan kasvu (5208) on kiihtynyt vuoden 2015 tammi-huhtikuusta (4752), muuttovoitto on kasvanut 2105:een vuoden takaisesta 1783:sta.

Lisätietoja: Jari Jääskeläinen puh. 044 7142 626, jari.jaaskelainen@pohjois-savo.fi