Pohjois-Savon liiton uutispöytä

VINKKI  Voit lukea uutisia aiheittain valitsemalla artikkelissa olevan aihetunnisteen.

20160115

Julkaistu 15.1.2016

Kuopio, Varkaus ja Iisalmi mielivät Fisu-verkostoon

Viitostien kehityskäytävän keskuskaupungit Kuopio, Varkaus ja Iisalmi haluavat mukaan resurssiviisaiden edelläkävijäkuntien FISU-verkostoon. Kaupungit aikovat jättää ensi viikolla hakemukset verkoston jäsenyydestä.

 
20160114 /media/artikkelikuvat/2016/yrittajaystavallisin-kunta-varkaus.png

Julkaistu 14.1.2016

Varkaus on vuoden 2015 Pohjois-Savon yrittäjäystävällisin kunta

Savon Yrittäjät ja Pohjois-Savon liitto palkitsivat toista kertaa vuoden yrittäjäystävällisimmän kunnan Pohjois-Savossa. Palkinto jaettiin torstaina maakuntasalissa pidetyssä Yhdessä yrittäjyyden puolesta -kuntaseminaarissa. Voittajaksi parhailla pisteillä ylsi tänä vuonna Varkaus.

 
20151221

Julkaistu 21.12.2015

Pohjois-Savon maakuntajohtajaksi haastatellaan neljä

Pohjois-Savon liiton maakuntahallituksen työjaosto on päättänyt valita haastatteluun maakuntajohtajan virkaan hakeneista neljä henkilöä.

maakuntajohtaja

 
20151218

Julkaistu 18.12.2015

Pohjois-Savon kuntatalous on virkistymässä ja pahin syvänne on jäämässä taakse

Pohjois-Savon kuntien toimintamenojen kasvun vuodelle 2016 ennakoidaan olevan maltillista, vain 0,9 %. Toimintakatteen ennakoidaan heikkenevän vain 1,8 %. Kunnat ennakoivat pystyvänsä tuottamaan palvelunsa kustannustehokkaammin prosessien ja toimintatapojen muutoksella ja tiukalla kulukurilla.

kuntatalous

 
20151217

Julkaistu 17.12.2015

Yhdeksän hakee Pohjois-Savon maakuntajohtajaksi

Pohjois-Savon maakuntajohtajan virkaan tuli määräaikaan mennessä yhdeksän hakemusta. Maakuntajohtajan valitsee maakuntavaltuusto 4. huhtikuuta 2016. Maakuntajohtajana vuodesta 2005 toiminut Jussi Huttunen jä eläkkeelle syksyllä.

maakuntajohtaja

 
20151217

Julkaistu 17.12.2015

Kuopion kasvu jatkuu, koko maakunnan muuttoliike plussalla

Pohjois-Savon väestökehitys kääntyi syksyn alussa parempaan suuntaan, kuin miltä alkuvuosi 2015 näytti. Tämä on Kuopion uudelleen kiihtyneen kasvun ansiosta. Marraskuussa Kuopion väestökasvu jatkui syys-lokakuun tasolla. Koko maakunnan väestömäärän kasvusta 2015 ei ole varmuutta, mutta maakunta on siirtolaiset huomioiden edelleen muuttovoittoinen ja myös maan sisäinen muuttoliike on tasapainossa.

tiedotetilastotväestö

 
20151215

Julkaistu 15.12.2015

Maakunnan liitoilta esitys viitostien sisällyttämisestä TEN-T ydinverkkoon

Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Kainuun ja Päijät-Hämeen maakunnat esittävät, että Suomen hallitus tekisi esityksen valtatie 5:n sisällyttämisestä TEN-T ydinverkon liikennekäytäviin. " Kyse on koko Suomen kehityskäytävästä Uudeltamaalta Lappiin. Lisäksi viitostie mahdollistaa koko Euroopan kannalta tärkeät yhteydet Venäjälle", sanoo Pohjois-Savon maakuntajohtaja Jussi Huttunen.

saavutettavuus

 
20151214

Julkaistu 14.12.2015

Uutta yritystoimintaa vesialalle

Virtaa vedestä Pohjois-Savon elinkeinoelämän kehittämiseen -hankkeessa yritetään saada sekä viriämään uutta spinoff-tyyppistä yritystoimintaa että houkutella yrityksiä muualta Suomesta. "Yrityksille tarjoamme houkuttimena Suomen mittakaavassa uniikin tutkimus- ja osaamisympäristön, johon ne voivat tukeutua omassa tuotekehityksessään", sanoo Eero Antikainen Savonia-ammattikorkeakoulusta.

vesiosaaminen

 
20151214

Julkaistu 14.12.2015

Uutta yritystoimintaa vesialalle

Virtaa vedestä Pohjois-Savon elinkeinoelämän kehittämiseen -hankkeessa yritetään saada sekä viriämään uutta spinoff-tyyppistä yritystoimintaa että houkutella yrityksiä muualta Suomesta. "Yrityksille tarjoamme houkuttimena Suomen mittakaavassa uniikin tutkimus- ja osaamisympäristön, johon ne voivat tukeutua omassa tuotekehityksessään", sanoo Eero Antikainen Savonia-ammattikorkeakoulusta.

vesiosaaminen

 
20151207 /media/artikkelikuvat/huttunen_mtk_900x500px.jpg

Julkaistu 7.12.2015

Jussi Huttuselle MTK:n ansiomerkki

Maataloustuottajain Keskusliitto MTK on myöntänyt maakuntajohtaja Jussi Huttuselle ansiomerkin osoituksena järjestön päämäärien hyväksi suoritetusta arvokkasta työstä. Ansiomerkit jaettiin maanantaina MTK-Pohjois-Savon syyskokouksessa Kuopiossa.

 
20151202 /media/artikkelikuvat/keitele_900x500px.jpg

Julkaistu 2.12.2015

Keiteleen asema puunjalostuksen keskittymänä vahvistuu

Kattotuoleja valmistava Sepa Oy investoi Keiteleen tehtaaseensa yli kuusi miljoonaa euroa ja palkkaa 10-15 uutta työntekijää. Sepa on maamme nykyaikaisin kattoristikoiden valmistaja ja yksi alan suurimmista koko Euroopassa.

puunjalostus

 
20151130

Julkaistu 30.11.2015

MKH: Itsehallintoalueen muodostaminen Pohjois-Savon liiton vetovastuulle

Pohjois-Savon maakuntahallitus esittää äänin 6-5 valtioneuvostolle Pohjois-Savon liittoa väliaikaisorganisaatioksi itsehallintoalueen muodostamiseen ja toiminnan valmisteluun.

itsehallintoalueSOTE-uudistus