Uusi Pohjois-Savo – täyden palvelun maakunta

Sote- ja maakuntauudistus on suurimpia hallinnon ja toimintatapojen uudistuksia, mitä Suomessa on koskaan tehty. Tavoitteena on nykyaikaistaa palveluja ja parantaa julkisen talouden kestävyyttä. Muutos koskettaa satojen tuhansien ihmisten työtä ja kaikkien kansalaisten palveluja. Uudet maakunnat aloittavat toimintansa 1.1.2019.

 

Henkilöstö ja elinkeinoelämä vahvasti mukana uuden maakunnan rakentamisessa

to 27. lokakuuta 2016 19.29.00

Pohjois-Savon uutta maakuntavirastoa valmistelee 17 työryhmää, joiden työn käynnistyminen oli esillä maakuntauudistuksen valmisteluryhmän kokouksessa torstaina 27. lokakuuta.

– Maakuntauudistuksen valmistelu etenee vauhdilla. Työ maakunnassa on saatu käyntiin ja ryhmät työstävät asiaa kiireen kaupalla, valmisteluryhmän puheenjohtaja Kari Virranta kuvaa.

Henkilöstön edustajat ja elinkeinoelämän järjestöt ovat vahvasti mukana valmistelussa.

– Liike-elämän osallistuminen asiantuntijana valmisteluun on jopa poikkeuksellista verrattuna muihin maakuntiin, Virranta sanoo.

Henkilöstön kanssa yhdessä

Työryhmien tehtävä on aluksi kuvata mitä nyt tehdään ja miten asiakkuudet on hoidettu. Jatkossa ryhmät tekevät esityksen keskeisimmistä uudistamistarpeista ja lopuksi tehtävien organisoimisesta.

Jokaisessa ryhmässä on vahva henkilöstön edustus. Lisäksi Pohjois-Savossa ELY-keskus, maakuntaliitto ja TE-toimisto osallistuvat maakuntavirastoon siirtyvälle henkilöstölle tarkoitettuun muutostukivalmennukseen. Muutostukivalmennuksen järjestää Humap Oy.

– Tavoite on, että henkilöstö kokee aidosti voivansa olla mukana valmistelutyössä, Virranta toteaa.

Pohjois-Savossa vuonna 2019 aloittavassa sotessa ja maakuntavirastossa työskentelee 11 000 työntekijää. Tulevaan maakuntavirastoon siirtyy tehtäviä ELY-keskuksesta, TE-toimistosta, aluehallintovirastosta, maakuntaliitosta ja kunnista. ELY-keskukset, TE-toimistot ja maakuntien liitot lakkaavat 1.1.2019 lukien.

– Valmistelutyö on käynnistynyt hyvässä hengessä. Puhutaan avoimesti uudesta toiminnasta, Virranta kuvaa.

– Rakennamme täyden palvelun maakuntaa asiakaslähtöisesti. Tavoite on saada asiakkaat, kumppanit ja henkilöstö mukaan uuden rakentamiseen, maakuntajohtaja Marko Korhonen lisää.

Lisätietoja:
Kari Virranta, valmisteluryhmän puheenjohtaja
p. 0295 026 699

Ajankohtaista

Haemme muutosjohtajaa ja kahta assistenttia

Muutosjohtaja vastaa Pohjois-Savon maakuntauudistuksen ja uuden maakunnan toiminnan käynnistämisen esivalmistelusta sekä toiminnan käynnistämiseen liittyvistä tehtävistä. Palkattavista assistenteista toinen avustaa maakuntauudistuksen muutosjohtajaa ja toinen assistentti sote-uudistuksen valmistelun hankejohtajia.

Valmisteluryhmä nimettiin maakuntauudistukseen

Pohjois-Savon maakuntahallitus asetti tänään maakuntauudistuksen esivalmistelun valmisteluryhmän ajalle 1.9.2016–30.6.2017.

Maakuntauudistuksen valmisteluryhmä on pääosin kasassa

Maakuntauudistuksen esivalmistelutyöhön osallistuvat osapuolet ovat ilmoittaneet edustajansa Pohjois-Savon maakuntahallitukselle. Uudistuksen valmistelun poliittinen ohjaus on maakuntahallituksella ja maakuntavaltuustolla.