Uusi Pohjois-Savo – täyden palvelun maakunta

Sote- ja maakuntauudistus on suurimpia hallinnon ja toimintatapojen uudistuksia, mitä Suomessa on koskaan tehty. Tavoitteena on nykyaikaistaa palveluja ja parantaa julkisen talouden kestävyyttä. Muutos koskettaa satojen tuhansien ihmisten työtä ja kaikkien kansalaisten palveluja. Uudet maakunnat aloittavat toimintansa 1.1.2019.

 

16 työryhmää kokoamaan täyden palvelun maakuntaa

pe 7. lokakuuta 2016 11.50.00

Pohjois-Savon maakuntauudistuksen esivalmistelun valmisteluryhmä kokoontui torstaina 6. lokakuuta. Valmisteluryhmä hyväksyi maakuntauudistukseen tähtäävän toimintasuunnitelman 1.10.2016–30.6.2017 väliseksi ajaksi.

Toimintasuunnitelman todettiin elävän muutoksen mukana ja sitä tullaan muuttamaan tarvittaessa sen mukaan kuin uuden maakunnan muodostamisessa edetään.

Kokouksessa asetettiin ja nimettiin 16 työryhmää kokoamaan täyden palvelun maakuntaa, ja työryhmätyöskentelyn etenemiseksi laadittiin aikataulu.

Oheisissa liitteissä hyväksytty toimintasuunnitelma ja diaesitys, joissa esitellään tarkemmin työryhmien organisoitumisesta ja maakuntauudistuksen etenemistä.

Lisätietoja:
Kari Virranta, puheenjohtaja p. 0295 026 699
Satu Vehreävesa, esittelijä p. 044 7142 648
Elsa Paronen, muutosjohtaja p. 044 7142 611

Ajankohtaista

Maakuntauudistukseen tarvitaan lisää vapautta, kansanvaltaisuutta ja nopealiikkeisyyttä

Pohjois-Savon maakuntahallitus pitää maakuntauudistusta lähtökohdiltaan hyvänä ja tarpeellisena. Tiukkaan valtion ohjaukseen ja kansanvaltaisuuden puutteellisuuteen se kuitenkin suhtautuu kriittisesti.

16 työryhmää kokoamaan täyden palvelun maakuntaa

Pohjois-Savon maakuntauudistuksen esivalmistelun valmisteluryhmä kokoontui torstaina 6. lokakuuta. Valmisteluryhmä hyväksyi maakuntauudistukseen tähtäävän toimintasuunnitelman 1.10.2016–30.6.2017 väliseksi ajaksi.

Elsa Parosesta Pohjois-Savon muutosjohtaja

Elsa Paronen on valittu Pohjois-Savon maakuntauudistuksen muutosjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä lokakuun alussa.

Maakuntauudistus kiinnosti työnhakijoita

Pohjois-Savon maakuntauudistuksen rekrytoinnit saivat työnhakijat liikkeelle. Kolmeen tehtävään tuli lähes pari sataa hakemusta. Muutosjohtajan paikkaa tavoitteli 15 ja kahta projektiassistentin paikkaa yhteensä 175 hakijaa.

Maakuntauudistus vauhtiin Pohjois-Savossa

Maakuntauudistuksen esivalmistelun valmisteluryhmän järjestäytymiskokous pidettiin torstaina 8. syyskuuta Kuopiossa. Ryhmän toimeksianto kestää esivalmisteluvaiheen loppuun 30.6.2017 saakka.