Elintarvikkeet

Eurooppalainen ruokamaakunta 2020
Alan päätavoitteena on vahvistaa pohjoissavolaista elintarvikevientiä sekä ruokakulttuuria ja pohjoissavolaisten ylpeyttä omasta ruokaketjustaan. Kuopion alueelle myönnettiinkin European Region of Gastronomy -status vuodelle 2020.

Kasvua uusilla tuotteilla ja viennillä
Maakunnan tuotanto (maito, marjat ja kala) antaa mahdollisuuksia niin terveyteen kuin herkutteluun tähtäävien tuotteiden kehittämiseen. Tuoteinnovoinnissa elintarvikkeiden tuotekehitystä ja viljelyn kehitystyötä tehdään asiakas- ja markkinalähtöisesti. Tavoitteena on rakentaa eri tuotteista ja tuotantoaloista hyviä käytäntöjä ja esimerkkejä globaalisti. Eettisyys on noussut keskeiseksi kilpailutekijäksi elintarvikealalla ja tämä huomioidaan koko elintarvikeketjussa. Lisäksi jäljitettävyys ja toiminnan läpinäkyvyys edellyttävät laadun kehittämistä, jossa hyödynnetään laajoja tilakohtaisia tietovarantoja. Pakkaustoiminnan kehittäminen on yksi alan avaintekijöistä. Älykkäitä pakkauksia hyödyntämällä valvotaan tuoreutta ja laatua, annetaan informaatiota tuotteista ja seurataan tuoteketjua. Tällaisilla toimilla osa jalostajista voi erottua markkinoilla, mistä voi olla hyötyä myös viennissä.

Pohjois-Savon elintarvikealan uusimmat

20180317 /media/artikkelikuvat/2018/saimaantuore2-900x500px.png

Julkaistu 17.3.2018

Varkautelainen kirjolohi haastaa tuontikalan ja jauhelihan

Manner-Suomen suurin ja ekologisin kalanviljelylaitos on pääsemässä tuotantovauhtiin Varkaudessa. Kirjolohet kasvavat kiertovesilaitoksessa, jossa jo valmiiksi puhdasta Saimaan vettä puhdistetaan koko ajan. Laitoksen vuosituotanto nousee syksyllä miljoonaan kiloon.

elintarvike

 
20150518

Julkaistu 18.5.2015

Elintarvikkeiden ja puutuotteiden viennin odotetaan lisääntyvän

Pohjoissavolaisten yritysten kansainvälistyminen näkyy uusimmissa rahoituspäätöksissä. Maakunnan yhteistyöryhmä puolsi maanantaina yhteensä yli 1,4 miljoonan euron rahoitusta kahdelle hankkeelle, joissa tähdätään elintarvike- ja puualan yritysten viennin kasvuun ja kansainvälistymiseen.

elintarvikekansainvälistyminenpuunjalostus

 
20150513

Julkaistu 13.5.2015

13 miljoonan euron investointi kotimaiseen elintarviketuotantoon

Uusi yhtiö rakentaa ensimmäisessä vaiheessa uusinta kiertovesiteknologiaa hyödyntävän kalankasvatus- ja käsittelylaitoksen Varkauteen. Rakennettava laitos tuottaa noin miljoona kiloa ekologisesti kestävällä tavalla tuotettua kalaa Suomen ja sen lähialueiden markkinoille.

elintarvikeVarkaus