Pohjois-Savon maakuntahallituksen maakunnan yhteistyöryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Markku Rossi korosti Pohjois-Savon valtuuskunnan seminaarissa Helsingissä 17.2. maakunnan metsäklusterin vahvistamista kaikin mahdollisin keinoin. Avainasemassa ovat siinä hänen mukaansa innovatiivisuus ja vahvat panostukset puualan kehittämiseen sekä biopolttoaineisiin. Suomi voi nousta maailmassa biopolttoaineiden tuotannon ja käytön edelläkävijäksi, jos asiaan löytyy riittävästi uskoa ja voimavaroja.
Markku Rossi muistutti myös ilmastopolitiikan merkittävyydestä Suomen koko energiavaltaiselle teollisuudelle. Hänen mielestään nyt on huolella ja laajasti selvitettävä ilmastomuutokset todelliset vaikutukset varmistaen, ettei ns. hiilivuotoa pääse tapahtumaan.
-Asia tulee esille eduskunnan parhaillaan käsittelemässä ilmastopoliittisessa selonteossa. Olisi paradoksaalista, jos Suomi sitoutuisi ratkaisuihin, joilla runsaasti energiaa tuottava ja kuluttava teollisuutemme siirtyisi ilmastopolitiikan kustannuksia pakoon maapallon toiselle puolelle, tähdensi Rossi.
Järvi-Suomen yhtenäisyyttä lisättävä
Pohjois-Savon liiton maakuntavaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Kari Rajamäki vetosi valtuuskunnan seminaarissa vahvasti itäisen järvi-Suomen yhtenäisyyden puolesta kansallisen ja kansainvälisen vetovoiman lisäämiseksi. Ylimaakunnallisuutta tarvitaan niin elinkeino- ja aluekehityspolitiikassa kuin edunvalvonnassakin mm. suurten liikenneväylä- ja teollistamishankkeiden edistämisessä.
Lisäksi Rajamäki korosti aluekehittämisen voimavarojen kohdistamista entistä täsmällisemmin Kuopion, Varkauden ja Iisalmen kaupunkiseutujen vahvuuksiin ja niiden kapeisiinkin erikoistumismahdollisuuksiin. Hän peräänkuulutti myös Itä-Suomen yliopiston toimintaedellytyksistä huolehtimista viittaamalla mm. presidentti Urho Kekkosen aikoinaan tukemaan korkeakoulu- ja yliopistolaitoksen hajasijoitukseen.
Valtuuskunnan seminaarissa esiintyivät myös metsän monista mahdollisuuksista kertonut METLAn ylijohtaja Hannu Raitio, häntä kommentoinut M-Real Oyj:n toimialajohtaja Mika Joukio, lääketieteen huippusaavutuksista kertonut professori Seppo Ylä-Herttuala Ark Therapeutics Oy:stä ja Gourmet-ruoan etenemisestä keittiöihin esitelmöinyt johtaja Tarja Peltola Kasvis-Galleria Oy:stä.
Valtuuskunta vahvasti sitoutunut Itä-Suomen yliopistoon
Pohjois-Savon valtuuskunnan puheenjohtaja Antti Mykkäsen mukaan kiinnostus valtuuskunnan toimintaan on kasvanut viime aikoina entisestään ja jäsenmäärä yltää jo 120:een. Tämä kertoo pohjoissavolaistaustaisten, pääasiassa pääkaupunkiseudulla olevien vaikuttajien sekä toimijoiden halusta säilyttää yhteyksiä kotimaakuntaansa ja myös toimia aktiivisesti sen hyväksi.
-Talvikokouksessa ilmeni erityisen voimakasta sitoutumista Itä-Suomen yliopiston rahoituksen ja yleensäkin toimintaedellytysten turvaamiseen. Moni valtuuskuntalainen oli innostunut kantamaan henkilökohtaisestikin kortensa yhteiseen kekoon yliopiston hyväksi. Myös seminaarissa ilmeni metsä-, lääkekehitys- ja terveysteemaan liittyen – ja niitä yhdistäen - että yliopisto on erittäin tärkeä tulevaisuuden ”sampo” koko Itä-Suomelle, korosti Antti Mykkänen.
Kesäkokous ja -seminaari Kuopiossa elokuussa
Pohjois-Savon valtuuskunta kokoontuu seuraavan kerran Kuopioon elokuussa valtakunnallisten Asuntomessujen yhteydessä. Sen kesäseminaarin teemana on asuminen ja hyvinvointi.
Pohjois-Savon valtuuskunta koostuu enimmäkseen pääkaupunkiseudulla ja muuallakin toimivista talous-, yhteiskunta-, tiede- ja kulttuurielämän vaikuttajista, joilla on siteitä Pohjois-Savoon. Vuonna 2000 perustettu valtuuskunta edistää Pohjois-Savon kehittymistä mm. aloitteilla ja neuvonnalla. Valtuuskunnan puheenjohtajana on Kunnallisalan kehittämissäätiön asiamies Antti Mykkänen ja sihteerinä ohjelmapäällikkö Satu Vehreävesa Pohjois-Savon liitosta.