Pohjois-Savon liiton maakuntahallitus esittää 16.6.2008 valtionvarainministeriölle antamassaan lausunnossa, että Itä-Suomen veroviraston pääpaikaksi on valittava Kuopio useilla perusteilla. Kuopiota puoltavat suhteessa esimerkiksi Kouvolaan verrattuna laajempi väestöpohja, hyvät liikenneyhteydet, suuremmat asiakas- ja henkilöstömäärät sekä vahva verohallinnollinen osaamiskeskittymä. Hallinnolliset rakenteet Itä-Suomen tulevan veroviraston pääpaikaksi olisivat jo valmiina Kuopiossa.
Koulutetun työvoiman saatavuus verohallintoon on turvattu Kuopion yliopiston, vuoden 2010 alusta käynnistyvän Itä-Suomen yliopiston kauppa- ja hallintotieteiden maisterikoulutuksen sekä Savonia-ammattikorkeakoulun opetuksella. Maakuntahallitus korostaa, että verohallinnon keskittymiä on perustettava muuallekin kuin Turku-Hämeenlinna-Kouvola -linjalle ja sen eteläpuolelle. Asiassa on otettava huomioon myös alueellistamisen näkökohdat. Maakuntahallituksen mukaan ennen lopullista päätöstä Itä-Suomen veroviraston alueesta on katsottava, millaisiin aluejakoihin ja ylimaakunnallisiin yhteistoiminta-alueisiin valtakunnallinen aluehallinnon uudistushanke (ALKU) johtaa. ALKU-hanke tähtää maan jakamiseen enintään yhdeksään ylimaakunnalliseen strategiseen suunnittelualueeseen.
Verohallintouudistuksessa yhdistetään verovirastojen oikaisulautakunnat uudeksi Itä-Suomen veroviraston oikaisulautakunnaksi. Maakuntahallituksen mukaan tämä uudistus on tarkoituksenmukainen, koska se mahdollistaa yhdenmukaiset verotuksen oikaisupäätökset.
Kaakkois-Suomen ja Savo-Karjalan verovirastojen yhdistämisen on suunniteltu toteutuvan vuoden 2010 alusta. Itä-Suomen virasto kattaisi Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Kymen maakunnat. Verovirastojen yhdistämisessä ei lakkauteta alueellisia tai paikallisia yksikköjä tai toimintoja. Pohjois-Savon verotoimiston alueelta on kuitenkin suunniteltu lakkautettavaksi Kiuruveden toimipiste ensi vuoden alusta, Suonenjoen toimipiste v. 2010 alusta, Siilinjärven toimipiste viimeistään v. 2010 ja Nilsiän toimipiste viimeistään v. 2012 aikana. Näissä toimipisteissä työskentelee lähes 30 henkilöä. Maakuntahallitus tähdentää, että ennen toimipisteiden lakkauttamista on selvitettävä mahdollisuudet hajauttaa valtakunnallisia tehtäviä niille vähintään viiden vuoden siirtymäajalla.
Verohallinnon Itä-Suomea koskevien uudistusten valmistelutyöryhmän puheenjohtajana on Kaakkois-Suomen veroviraston alueverojohtaja Osmo Vesterinen ja varapuheenjohtajana Savo-Karjalan alueverojohtaja Eeva-Riitta Kettunen.
Kritiikkiä oppilaitosten ja kirjastojen perustamishanke-esitykseen
Maakuntahallitus antoi lausunnon Itä-Suomen läänin yleissivistävän koulutuksen, kirjastojen ja liikuntapaikkojen perustamishankkeista. Se pitää pettymyksenä, että yleissivistävien oppilaitosten perustamishankkeita on Pohjois-Savosta päässyt opetusministeriön rahoitussuunnitelmaan vain Siilinjärven Ahmon koulun ja lukion neljäs vaihe eli liikuntasali v. 2011. Vuosille 2009 - 2010 ei perustamishankkeita ole kelpuutettu, vaikka kuusi pohjoissavolaista kaupunkia ja kuntaa on esittänyt 14 perustamishanketta rahoitettavaksi vuosille 2009 - 2012. Niiden kustannusarvio on yhteensä noin 57 milj. euroa.
Maakuntahallitus esittää lääninhallitukselle priorisoitavaksi vuodelle 2009 Kuopion Saaristokaupungin koulu- ja palvelukeskuksen uudisrakennushanketta (kustannusarvio 12,8 milj. euroa), Iisalmen Kilpijärven koulun peruskorjaushanketta (n. 1,8 milj. euroa) ja Juantehtaan koulun peruskorjaushanketta edellyttäen, että se tukee Kaavin ja Juankosken yhteistä yläkouluhanketta.
Maakuntahallituksen mielestä näistä kohteista joku on nostettava perustamishankkeiden listalle Pohjois-Savon väestöpohjan perusteella. Muutoinkin Itä-Suomen läänin perustamishankkeiden rahoitus on suhteutettava väestöpohjaan. Maakuntahallituksen mielestä etusijalle rahoitettavissa hankkeissa on asetettava ala- ja yläkoulun yhteistyötä sekä seudullisen lukion jatkuvuutta turvaavat hankkeet. Valtion on myös lisättävä tulo- ja menoarviossa perustamishankkeisiin varattuja määrärahoja. Maakuntahallitus toivoo lääninhallituksen esityksen tukevan näitä periaatteita.
Maakuntahallitus ei hyväksy kirjastohankkeiden rahoitussuunnitelmaa, jossa vuosien 2008 - 2011 ainoaksi itäsuomalaiseksi kohteeksi on päässyt Savonlinnan pääkirjaston perustamishanke v. 2011. Maakuntahallitus esittää lääninhallitukselle kirjastohankkeista puollettavaksi Leppävirran kunnankirjaston peruskorjaushanketta vuodelle 2010. Sen kustannusarvio on noin 1,5 milj. euroa.
Liikuntapaikkaohjelmaan merkityt pohjoissavolaiset hankkeet eli Kuopion Lippumäen liikuntakeskus v. 2009, Kaavin liikuntahalli v. 2010 ja Siilinjärven koulukeskuksen liikuntasalin peruskorjaus v. 2011 ovat perusteltuja.
Lausunto oikeusaputoimisto- ja edunvalvonta-alueista
Maakuntahallitus otti lausunnolla kantaa eduskunnassa käsiteltävänä olevaan hallituksen esitykseen holhoustoimen edunvalvontapalvelujen järjestämisestä sekä holhoustoimilain ja valtion oikeusaputoimistoja koskevan lain muuttamisesta. Esityksen mukaan voimassa olevat edunvalvonnat siirtyvät oikeusaputoimistojen järjestettäväksi 1.2.2009 alkaen ja viimeistään 1.4.2009. Uudet edunvalvonnat tulevat oikeusaputoimistojen tehtäviksi jo vuoden 2009 alusta. Lisäksi maa jaetaan edunvalvontapalvelujen tuottamiseksi yhden tai useamman kunnan muodostamiin edunvalvonta-alueisiin, joilla palvelujen järjestämisestä vastaa oikeusaputoimisto. Oikeusministeriön luonnoksen mukaan oikeusaputoimistojen määräksi tulisi 41, kun niitä nyt on noin 60. Itä-Suomen oikeusapupiiriin syntyvät Iisalmen, Joensuun, Kajaanin, Kuopion, Mikkelin, Savonlinnan ja Varkauden oikeusaputoimistot.
Edunvalvonta eli entinen holhoustoimi on tähän asti ollut kuntien järjestämää ja edunvalvojat ovat olleet kuntien palveluksessa. Uusi käytäntö merkitsee edunvalvontatehtävän siirtymistä valtion vastattavaksi oikeusaputoimistojen alaisuuteen. Maakuntahallituksen mukaan hallituksen esityksessä on useita hyviä puolia. Edunvalvonnan käytännöt yhdenmukaistuvat, sillä menettelytavoissa on aiemmin voinut olla kuntakohtaisia eroja. Samoin edunvalvojien palvelusehdot yhdenmukaistuvat. Isommissa yksiköissä edunvalvontapalvelujen saatavuus ja asiantuntevuus tulevat paremmin turvatuksi. Maakuntahallitus puoltaakin suunnitelmia edunvalvonta-alueiden muodostamisesta, edellyttäen ettei palvelujen saatavuus asiakkaille heikkene. Ennen uudistusta on myös selvitettävä tehtäväsiirtojen vaikutukset kuntien talouteen ja valtionosuuksiin, sillä muutoksen on oltava neutraali kuntataloudelle.
Maakuntahallitus valitsi Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmän varapuheenjohtajaksi tälle vuodelle Akava ry:n edustaja Mirja Syrjäsen.
Maakuntahallitus myönsi iisalmelaiselle IN-Teatterille 35 000 euroa Pohjois-Savon kehittämisrahastosta tänä kesänä toteutettavaan Koljonvirta 1808 -kesäteatterinäytelmä -hankkeeseen. Koljonvirta 1808 -näytelmä on Pohjois-Savon merkittävin Suomen sodan 200-vuotiseen merkkivuoteen liittyvä tapahtuma. 20 näytöksestä koostuva hanke edistää matkailua ja kulttuuriosaamista.