Savon eläinsairaala – hevosille hoitoa Itä-Suomessa

Kauan odotettu Savon eläinsairaala aloitti toimintansa joulukuussa 2014 Kiuruvedellä.

Vaativiin eläinlääkinnän toimenpiteisiin erikoistunut sairaala vähentää sairaiden ja huonokuntoisten suureläinten kuljetuksia koko itäisessä Suomessa. Tähän asti lähimmät eläinsairaalat ovat sijainneet Laukaalla ja Oulussa. Itä-Suomessa on yli 12 000 hevosta, joten sairaalalla on olemassa oleva ja kasvava asiakaskunta.

EU-rahoituksella kunnostettiin klinikan tilat, rakennettiin sairastallit ja juoksutuskäytävä sekä hankittiin eläinlääkäriauto. Se on varustettu klinikkatasoisilla, liikuteltavilla tutkimuslaitteistoilla. Auton ansiosta eläimiä ei tarvitse kuljettaa Kiuruvedelle saakka, vaan tutkimukset voidaan hoitaa paikan päällä tiloilla.

Eläinsairaala tulee toimimaan myös eläinlääkäreiden oppimis- ja erikoistumispaikkana. Klinikka voi toimia myös hevossairauksien erikoiseläinlääkäreiden yhtenä koulutusyksikkönä peruskoulutusosan lisäksi myös syventävän osan koulutuksessa.

"Tavoitteemme on, että Savon eläinsairaalasta tulee korkeatasoisia eläinlääkintäpalveluja tarjoava osaamiskeskittymä ja eläinlääkäreiden keskuudessa arvostettu erikoistumisklinikka niin Suomessa kuin kansainvälisestikin", projektipäällikkö Leena Toivanen summaa.

Eläinsairaalassa työskentelee kolme eläinlääkäriä ja kolme eläintenhoitajaa.