Reittien luokitus ja laatu

Outi Raatikainen    2007
Pohjatietoa reittien luokituksesta

Valtakunnalliseen käyttöön yhtenäistämään eri puolilla kehiteltyjä erilaisia luokitteluperusteita on Suomen Latu ry:llä ollut kehitettävänä uusi luokittelujärjestelmä patikkareiteille, kanoottiliitto on kehittänyt melontareittien luokittelukriteerejä, ratsastajainliitto on keskustellut ratsastusreittien kriteereistä jne.

Tässä muutama esimerkki lähinnä patikointiin laadituista luokittelujärjestelmistä. Melonnasta voi lukea lisää Pohjois-Savon retkeilykartaston melontasivulta. Vaativuusluokittelu

Suomen Ladun uusi patikkareittien valtakunnallinen luokittelu 

Uuden luokitusohjeen mukaisesti reitti luokitellaan joko helpoksi, keskivaativaksi tai vaativaksi kuljettavuuden, korkeuserojen ja viitoituksen perusteella.

Helpolla reitillä tai reitin osalla saa olla vain suhteellisen vähän korkeuseroja ja sen tulee olla maastopohjaltaan tasainen. Ohjeellinen pituuskaltevuus helpolla reitillä on enintään 15 % ja keskimääräinen korkeusero enintään 50 m/km. Tarvittaessa reitin pinta on pohjustettu tai se on varustettu pitkospuin. Helpon reitin merkkinä on sininen ympyrä.

Keskivaativalla reitillä tai reitin osalla pituuskaltevuus voi olla enintään 30 % ja keskimääräinen korkeusero enintään 120 m/km. Keskivaativalla reitillä sallitaan jonkin verran vaikea-kulkuisia paikkoja, mutta sekä helppo että keskivaativa reitti tulee olla niin hyvin vii-toitettu ja merkitty maastoon, että eksymisen vaaraa ei ole. Keskivaativan reitin merk-kinä on punainen neliö.

Vaativalla reitillä tai reitin osalla on jyrkkiä ja vaikeakulkuisia paikkoja ja sillä voi olla myös kah-luuta vaativia osuuksia. Maastossa on havaittava polku tai ura ja reitillä voi olla vähäistä viitoitusta. Useimmiten vaativan reitin kulkeminen edellyttää kartan ja kompassin käyttöä. Vaativan reitin merkkinä on musta kolmio.

Luokittelijat
Luokituksen tekevät Suomen Ladun kouluttamat ja hyväksymät reittiluokittelijat. Luo-kittelijoiden koulutuksesta vastaa pääasiassa Suomen Latu. Metsähallituksen työn-tekijöiden koulutuksesta vastaa Metsähallitus yhteistyössä Suomen Ladun kanssa. Koulutustilaisuudet ovat yhden päivän mittaisia ja sisältävät teoriaosuuden lisäksi maastossa tapahtuvan harjoituksen. Luokittelijoiden koulutus alkaa keväällä 2007, ja tarkoitus on, että jo ensimmäisessä koulutuksessa olisi muutama pohjoissavolainen osallistuja.

Luokituksen näkyminen
Reitin vaativuusluokka on tarkoitus tuoda esille reittiä koskevassa tiedotusmateriaalissa. Lisäksi reitin vaativuutta kuvaavat merkkikilvet on tarkoitus sijoittaa maastoon ainakin reitin lähtöpisteeseen ja risteyskohtiin. Luokitellut reitit tullaan merkitsemään Suomen Ympäristökeskuksen paikkatietojärjestelmään ja Metsähallituksen hallinnoimien reittien osalta MH:n sisäiseen ns. Reiska-tietokantaan.

Luokituksen ylläpito
Luokitus on voimassa reitin tasosta riippuen muutaman vuoden, minkä jälkeen se täytyy uusia. Järjestelmään sisältyy myös omavalvontaa: luokiteltavan reitin vastuutaho (yleensä kunta) sitoutuu tarkkailemaan reitin kuntoa säännöllisesti.

IA, vaiko kenties IIIB?

Poluista reiteiksi –projekti laati ensimmäisen suosituksen patikointireittien luokituksesta. Projekti loppui 2004. Hanke oli pohjana nyt voimaan tulleelle luokittelulle.

Alkuperäinen idea oli kaksiosainen, kolmiportainen luokittelu. Vaativuutta olisi kuvattu roomalaisin numeroin asteikolla I - III. Vaativuuteen olisivat vaikuttaneet reitin maastopohja ja korkeuserot. Vaativuuden lisäksi luokitukseen yhdistettiin erillinen arvio reitin palveluvarustuksesta, joka ei läheskään aina kulje käsi kädessä esim. reitin pituuden kanssa. Palveluvarustukseksi luokituksen määrittelyssä laskettiin vain reitille rakennetut opasteet, laavut, taukotuvat ym.  

Palveluvarustusta kuvattiin luokitusluonnoksessa kirjaintunnuksilla A, B ja C. Liikuntaesteisille soveltuvalle reiteistä luokitus AA kertoi, että rakenteet ja maksimikaltevuudet sopivat kauttaaltaan pyörätuolille ja lastenvaunuille. Reitin lähiympäristön majoitus-, ravitsemis-, opas- ja ohjelmapalvelut eivät vaikuttaneet luokitukseen, mikä oli puute.

Helppo - normaali - vaativa maasto?

Muitakin luokitteluja on tarjolla. MoNo-projektissa (MoNo-raportti. Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy, Matkailun Ohjelmapalvelujan Normisto –hanke (MoNo). Uudistettu 2004. http://www.keyeast.imatra.fi/normisto/raportti.html) lähinnä ohjelmapalveluille luotu luokitus luontoliikkumiseen on huomattavasti yksinkertaisempi:

Helppo    Tasaisessa maastossa tapahtuva lyhytkestoinen suoritus.
Normaali    Helppokulkuisessa maastossa tapahtuva suoritus.
Vaativa    Vaihtelevassa maastossa tapahtuva suoritus.
Erittäin vaativa    Erittäin vaihtelevissa maasto-olosuhteissa tapahtuva pitkäkestoinen  suoritus.

Tällainen luokitus on helppo, mutta tarkempien määritelmien puutteessa epäluotettava. Jokaisen luokittelijan oma kokemusmaailma vaikuttaa suoraan siihen, mihin hän vertaa reittiä ja miten sen vaikeusasteen määrittelee. Yksinkertainenkin luokittelu antaa kuitenkin polun käyttäjälle suuntaviivat, minkä tasoista reittiä hän on valitsemassa. Loppu selviää kartalta ja reittiselostuksesta.

Helppo - normaali - vaativa henkinen ja fyysinen suoritus?

Matkailun osaamiskeskuksen TravelGate-hanke, joka pyrkii luomaan toimivia rajapintoja internetissä eri matkailutietoa tarjoavien sivustojen kesken, tarjoaa vaikeustason määrittelyyn neljäportaista luokittelua.

Helppo = Henkisesti ja/tai fyysisesti helppo suoritus, joka ei vaadi erityistaitoja.
Normaali = Henkistä ja/tai fyysistä ponnistusta vaativa suoritus. Saattaa vaatia erityistaitoja, jotka opetetaan ennen suoritusta.
Vaativa = Henkisiä ja/tai fyysisiä ponnistuksia vaativa melko raskas suoritus, jossa tarvitaan aikaisempaa kokemusta.
Erittäin vaativa = Henkisiä ja/tai fyysisiä ponnistuksia sekä huomattavia erityistaitoja vaativa erittäin raskas suoritus.

TravelGaten luokittelun pohjana on MoNo-projektin luokittelusuositus. Luokittelu on yksinkertainen ja toimiva, joskin jälleen henkilökohtaisen kokemisen vaikutus voi olla suuri ja luokkien välisen rajan vetäminen vaikeaa.

Pohjatietoa retkeilyreittien laadusta

Laatu on paljon laajempi käsite kuin luokitus. Luokitus perustuu usein vain mitattaviin asioihin: jotain joko on tai ei ole, tai sitä on tietty määrä, minkä perusteella kohde saa luokituksensa. Todellisen laadun muodostavat reitin käyttäjän kriittiset pisteet, jotka vaihtelevat liikuntamuodosta ja yksilöstä toiseen. Kriittisten pisteiden lisäksi asiakkaan henkilökohtaiseen laatuun vaikuttavat palvelun ystävällisyys, ympäristön puhtaus, siisteys ja viihtyisyys, reitin kohteiden mielenkiintoisuus, reittipohjan kunto, opasteiden kunto jne.

Nykyään monelle retkeilijälle kriittinen piste on myös ekologisuus: kuinka luontoa säästävästi reitti taukopaikkoineen, polttopuuhuoltoineen, jätehuoltoineen jne. toimii. Ekologiset vessat, omatoiminen jätehuolto ja puuta säästävät tulipaikat ovat hyvin perusteltavissa suomalaisille ja keskieurooppalaisille matkailijoille. Reitin tavoitettavuus julkisella liikenteellä on ekomatkailijoiden ja ilman autoa matkustavien "interreilaajien"  arvostama kriittinen piste, joka valitettavasti on hankalasti toteutettavissa joidenkin reittien kohdalla.

Retkeilyreittien ylläpito vaihtelee kunnittain ja reiteittäin. Osa Pohjois-Savon retkeilyreiteistä on rakennettu useita vuosia sitten ja reitin opasteet, kartat ym. ovat päässeet vanhentumaan. Reitin kunnosta ja huollosta voi huolehtia kunnan liikunta-, vapaa-aika-, ympäristö- tai tekninen toimi, kyläyhdistys, urheilu- tai metsästysseura tai aivan yksityinen kunnan alihankkija. Ylläpidon taso ja kustannukset kunnille vaihtelevat vastaavasti. Useimmissa kunnissa todetaan, että rahat ovat vähissä, mutta samalla myönnetään, että reiteillä on käyttöä sekä kuntalaisille, kesäasukkaille että matkailijoille.

Retkeilyreitit ovat maaseutumatkailulle elintärkeitä. Pidemmät reitit, kuten autoilu-, pyöräily- ja veneilyreitit mahdollistavat syrjäseudun paketoinnin ja markkinoinnin jonkinlaisena kokonaisuutena. Maaseutumatkailussa ohjelmapalvelut ovat usein luonnonläheisiä ja reittejä voidaan asiakkaille hyödyntää monella tavalla. Moni matkailuyritys on Pohjois-Savossakin rakentanut oman luontopolun tai maastopyörälenkin omia asiakkaitaan varten.

Reitin luokittelun lisäksi luokittelukriteererjä voidaan kehittää retkeilijän palveluille. Jo päättyneessä Pyöräillen ja vaeltaen Suomessa –hankkeessa (Räsänen & Saari, Ellare Oy) mietittiin pyöräily- ja vaellustuotteisiin kuuluvien matkailuyritysten yrityskohtaisia laatukriteerejä, ja päädyttiin seuraaviin:

1. Valmius antaa ajankohtaista tietoa pyöräily- ja vaellusreiteistä sekä lähiseudun nähtävyyksistä.
2. Mahdollisuus aikaiseen aamiaiseen ja myöhäiseen illalliseen. Runsaat ruoka-annokset vitamiini- ja hiilihydraattipitoista ruokaa.
3. Mahdollisuus saada retkilounas mukaan.
4. Mahdollisuus pestä ja/tai kuivattaa vaatteet.
5. Seuraavan päivän sääennuste tarjolla.
6. Otetaan mielellään vastaan myös yhden yön asiakkaita.
7. Mieluiten lukittava, mutta vähintään katettu pyörävarasto.
8. Pyörän huolto ja varaosat, vähintään tieto lähimmästä pyörähuollosta ja avustaminen huollon hankinnassa. Pikkuhuoltoihin työkalut.

Näitä kriteereitä on helppo soveltaa myös muihin retkeilyn lajeihin. Sama yritys voi saada eri laatupisteet eri retkeilylajien kannalta.