LISÄTIETOJA

Projektipäällikkö
Tiina Tervaniemi
044 714 2654
tiina.tervaniemi(at)pohjois-savo.fi

Projektiassistentti
Outi Savolainen
044 714 2611
outi.savolainen(at)pohjois-savo.fi


 

Seuraa hanketta myös:



Best Practices in the Baltic Sea Area - hanke 2010-2013

 

 
In English

Kansainvälinen yhteistyö ja EU:n jäsenvaltioiden ja alueiden rajat ylittävä tiedon ja hyvien käytäntöjen vaihtaminen on keskeisessä roolissa niin ESR:n kuin Lissabonin strategioissa. Pohjois-Savon
maakuntaliiton, ELY-keskuksen sekä muiden alueen kehittämisorganisaatioiden kansainvälisten hyvien
käytäntöjen etsimisessä ja omaksumisessa sekä kv-verkottumisessa nähdään olevan tehostamisen tarvetta.

Samaan aikaan alueelle on kertynyt paljon sellaisia hyviä käytäntöjä, joiden levittäminen muualle nähdään
arvokkaana mahdollisuutena tehostaa Euroopan alueiden välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä.
Vuoden 2013 jälkeisen ohjelmapolitiikan voidaan arvioida suuntautuvan painottamaan entistä enemmän
alueiden ja valtioiden rajat ylittävää toimintaa. Tämän tyyppistä trendiä kuvastaa mm. EU:n komission
makrostrategioiden luominen esim. Itämeren alueelle. Tämän vuoksi hankkeen ensisijaisena kohdealueena on Itämeren alue.

Hanke painottuu kahden aiheen ympärille. Ensimmäinen aihe sisältää EU- rahoittajaviranomaisten hyvien
käytäntöjen vaihdon. Siinä keskitytään ennen kaikkea innovaatiotoiminnan ja yrittäjyyden edistämiseen sekä
osaamisen edistämiseen ja vaikeasti työllistyvien ongelmien ratkaisemiseen. Toinen aihe sisältää energia- ja ympäristöteknologiateeman sekä hyvinvointiteeman kumppanuuksien luomisen. Tämä kohdistuu rahoittajien
lisäksi myös muihin keskeisiin tahoihin, kuten oppilaitoksiin, teknologiakeskuksiin, yrittäjäjärjestöihin sekä niiden hyviin hankkeisiin.

Best Practices in the Baltic Sea Area hankkeen esite