Pohjois-Savon liiton organisaatio
Maakuntavaltuusto on liiton korkein päättävä elin. Se kokoontuu 2-3 kertaa vuodessa. Kuntien edustajainkokous valitsee kunnan asukaslukuun sidotun määrän edustajia maakuntavaltuustoon vaalikaudeksi eli neljäksi vuodeksi.
Maakuntahallitus johtaa ja valvoo liiton toimintaa sekä seuraa sen tuloksellisuutta. Maakuntahallitus edustaa maakunnan poliittisia voimasuhteita. Maakuntahallituksen valitsee maakuntavaltuusto.
Työjaosto ja työryhmät valmistelevat maakuntahallitukselle kuuluvia asioita.
Tarkastuslautakunta valmistelee hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat. Se arvioi, ovatko maakunta-valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.
Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) käsittelee suuria EU-hankeanomuksia ja luo puitteet EU- ja kansalliselle ohjelmatyölle maakunnassa. Yhteistyöryhmä vastaa EU -ohjelmien toteuttamisen seurannasta aluetasolla. Maakuntaliiton johdolla toimivaan yhteistyöryhmään kuuluvat mm. kuntien, valtion aluehallinnon, elinkeinoelämän ja työmarkkinaosapuolten edustajat.
Käytännön toiminnasta vastaa maakuntahallituksen alaisuudessa toimiva Pohjois-Savon liiton toimisto, minkä työtä johtaa maakuntajohtaja.
Liiton toimiston organisaatio on jaettu toiminta-ajatuksen ja tehtävien tehokasta ja taloudellista saavuttamista varten päävastuualueisiin ja nämä tulosyksiköihin seuraavasti:
Aluekehittämisen päävastuualue
• Kehittämisyksikkö
• Ohjelmatoiminnan tulosyksikkö
Alueiden käytön päävastuualue
• Yhdyskuntatekniikan tulosyksikkö
• Maakuntakaavoituksen tulosyksikkö
Hallinnon ja talouden päävastuualue
Henkilökunnan yhteystiedot ja toimenkuvat.