Hallinto
Pohjois-Savon liitto on 21 jäsenkuntansa muodostama kuntayhtymä, jonka hallinnon perusperiaatteet määritellään kuntalaissa ja jäsenkuntien hyväksymässä perussopimuksessa. Pohjois-Savon liitto on yksi Suomen 19 maakunnan liitosta, joiden päätöksenteko perustuu kunnalliseen demokratiaan.
Maakunnan kehittämisestä, alueiden käytön suunnittelusta, aluekehityksestä vastaavat maakuntavaltuusto, maakuntahallitus, maakuntajohtaja ja muu henkilöstö yhteistyössä maakunnan eri toimijoiden kanssa. Talouden ja toiminnan tarkastuksesta vastaa valtuuston valitsema tarkastuslautakunta yhdessä tilintarkastajan kanssa.
Päävastuualueen vastuu: hallintojohtaja Jarmo Muiniekka
Päävastuualueen painopisteet vuonna 2012:
• Tuottaa taloudelliset ja tehokkaat tukipalvelut (hallinto, henkilöstö, talous, atk, maksatus, toimisto) päävastuualueille ja toimielimille.
• Liiton tulorahoituksen ja toimintamenojen tasapaino sekä maksuvalmiuden ylläpi-to.
• Tuottaa kuntien yhteistyöhön, kuntatalouteen ja kuntien edunajamiseen tarvittavat asiantuntijapalvelut.
• Vastata yhteispalvelujen edistämisestä ja maakunnallisen Laajakaistaa kaikille -hankkeen toimeenpanosta
• Kuntien ICT-yhteistyön edistäminen
• Vastata osaltaan aktiivisesta ja objektiivisesta - sisäisestä ja ulkoisesta tiedottamisesta ja markkinoinnista.
Päävastuualueen tavoitteet ja toimenpiteet
Taloudelliset tavoitteet:
• tuottavuuden parantaminen toimintamenojen kasvua hillitsemällä(sähköiset palvelut ym.).
• kuntien maksuosuuksien kasvu varsinaiseen toimintaan +1,3 %.
• maakunnan kehittämisrahaston maksuosuudet säilytetään vuoden 2011 tasolla edellyttäen, että merkittäviä hankkeita ei ole näköpiirissä.
Luottamushenkilöhallinto, toimenpiteet:
• Maakuntavaltuusto ylimpänä päättävänä elimenä kokoontuu toimintavuoden ai-kana 2-3 kertaa.
• Yksi toimintavuoden kokouksista varaudutaan pitämään kaksipäiväisenä tai semi-naarityyppisenä.
• Maakuntavaltuuston jäsenten osaamista pyritään hyödyntämään työryhmissä, se-minaarityöskentelyssä ja sähköisten järjestelmien avulla.
• Maakuntahallitus (11 jäsentä) toimeenpano- ja hallintoelimenä kokoontuu toimin-tavuoden aikana 11 - 12 kertaa. Maakuntahallituksen työskentelyssä lisätään osallistumista jo valmisteluvaiheessa mm. lisäämällä ennakkoinformaatiota päätöksentekoon tulevista asioista
• Maakuntahallituksen työjaoston rooli säilyy entisellään. Työjaosto kokoontuu tarvittaessa. Sen tehtävänä on käsitellä mahdollisesti kiireellisenä esille tulevia asioita ja valmistella niitä maakuntahallituksen päätettäväksi. Työjaosto hyväksyy paikallisneuvottelujen tulokset ja päättää KVTES:n ja TS:n soveltamisesta.
• Tarkastuslautakunta työskentelee laatimansa työsuunnitelman mukaisesti.
Pysyvät asiantuntijaryhmät
• Kuntatalousryhmä: tekee aloitteita kuntatalouden edunajamiskysymyksissä, tuottaa tietoa kunnille päätöksenteon pohjaksi, toimii aloitteellisesti kuntayhteistyön edistäjänä
• ICT-asiantuntijaryhmä: valmistelu ja toimeenpanotehtävät.
Toimisto, toimenpiteet
• Rakennerahastohallinnoinnin edellyttämät maksamiseen, tarkastuksiin, takaisin-perintään liittyvät tehtävät.
• Osallistuminen kuntayhteistyön edistämiseen ja kuntien palvelurakenteen uudis-tamiseen yhteistyössä peruskuntien kanssa.
• Paras-hankkeen edistäminen.
• Aktiivinen osallistuminen yhteispalvelupisteiden perustamiseen
• Laajakaistahankkeen kilpailutusten järjestäminen ja tuensaajista päättäminen
• Liiton prosessein sähköistämistä (mm. toimielinten sähköiset esityslistat) jatketaan