Työryhmän asettamispäätös (maakuntahallitus 27.3.2006)
Työryhmän toimikauden jatkaminen, maakuntahallituksen päätös 2/2008
9.3.2009
Opetustoimen arviointi
Opetustoimen arviointityöryhmä selvittää perus- ja lukio-opetuksen uusia järjestämismalleja Pohjois-Savossa
Pohjois-Savon liiton maakuntahallitus asetti 27.3.2006 asiantuntijaryhmän Pohjois-Savon perus- ja lukio-opetuksen kehittämistarpeiden arvioimiseksi. Asiantuntijaryhmän tehtävänä on arvioida Pohjois-Savon perus- ja lukiokoulutuksen sekä –opetuksen nykyistä toimintatapaa ja organisoitumista ja esittää opetuksen järjestämismalleja tulevaisuuden haasteita varten. Arviointi sisältää myös lukioiden ja ammatillisen koulutuksen yhteistyöverkostojen tarkastelun.
Arviointi keskittyy opetustoimeen. Maakunnassa on tarvetta arvioida myös vapaata sivistystyötä ja koko kunnallista sivistystoimea, mutta nämä toimialat eivät sisälly asiantuntijaryhmän arviointitehtävään.
Seuduilla jo tehdyt tai valmisteltavat selvitykset on otettava huomioon työryhmän työssä. Maakuntahallitus kutsui arviointiryhmään 1–2 omistajien ja ylläpitäjien edustajaa kaikista viidestä seutukunnasta sekä Itä-Suomen lääninhallituksen sivistysosastolta. 12-henkisen arviointiryhmän varsinaiset jäsenet ovat:
Kainulainen Taisto, koulutoimenjohtaja, Leppävirran kunta, puheenjohtaja
Lyyra Seppo, sivistystoimenjohtaja, Iisalmen kaupunki, varapuheenjohtaja (16.6.2008 saakka)
Lilja Minna, rehtori, maakuntahallituksen edustaja,
Holopainen Jorma, sivistyslautakunnan puheenjohtaja, Nilsiän kunta,
Koljonen Veijo, rehtori, Suonenjoen kaupunki,
Komulainen Aino, sivistystoimenjohtaja, Juankosken kaupunki,
Lehtola Kari, sivistystoimentarkastaja, Itä-Suomen lääninhallitus,
Miettinen Silja, koulutoimenjohtaja, Varkauden kaupunki,
Mustonen Kari, sivistystoimenjohtaja, Siilinjärven kunta,
Norja Heli, toimialajohtaja, Kuopion kaupunki,
Ruotsalainen Eeva, koulutusjohtaja, Rautalampi,
Järveläinen Antti, rehtori, sivistysosaston osastopäällikkö, Pielaveden kunta
Huuskonen Anja, maakuntahallituksen edustaja,
Työryhmän sihteerinä toimii hallintopäällikkö Jarmo Muiniekka ja tietopalveluyhteyshenkilönä tutkimussihteeri Kaija Kämäräinen Pohjois-Savon liitosta.
Työryhmän loppuraportti valmistui v. 2007. Arvioinnin lopputuloksena syntyi toimenpide-ehdotuksia opetustoimen järjestämisestä ja organisoinnista Pohjois-Savossa. Niiden toimeenpano riippuu ylläpitäjien ja kuntien päätöksenteosta. Asiantuntijaryhmä asetti viisi alatyöryhmää, jotka keskittyivät seuraaviin tutkintalinjoihin:
1.1.Perusopetuksen järjestämisen ja kehittämisen tarkastelu (ml. tukipalvelut)
1.2. Erityisopetuksen järjestäminen ja kehittäminen
2. Lukio-opetuksen järjestämisen ja kehittämisen tarkastelu (ml. lukioiden ja ammatillisen koulutuksen liittymäpintojen tarkastelun)
3. Tilaaja/tuottajamallin ja muiden hallintomallien tarkastelun tutkintalinja
4. Valtionosuusjärjestelmän vaikutukset koulutuksen järjestämiseen -tutkintalinja
Työryhmän toimikauden jatkaminen
Maakuntahallitus päätti 18.2.2008 kokouksessaan jatkaa opetustoimen arviointiryhmän toimikautta sen aiemmassa kokoonpanossaan vuosiksi 2008-2009. Optustoimen arviointiryhmän tehtävänä on tuottaa tietoa sekä valmistella vaihtoehtoisia järjestämistapoja perusopetuksen, lukio-opetusken ja ammatillisen perusopetuksen järjestämiseksi Pohjois-Savossa.
Aiempaa loppuraporttia tulee täydentää konkreettisilla lyhyemmän aikavälin toimintamalleilla. Samalla arviointiryhmän tulee tuoda tietoisuuteen hyviä kansallisia ja kansainvälisiä käytäntöjä ylimaakunnallisesti ja yli kuntayhtymärajojen tarkastellen.
sivistystoimenjohtaja,
Seppo Lyyra,
arviointityöryhmän varapj.
puh. 040-543 496
(16.6.2008 saakka)
hallintojohtaja
Jarmo Muiniekka,
arviointityöryhmän sihteeri
puh. 044 714 2664
Opetustoimen arviointiryhmän raportti (pdf) (2.5.2007)