
Ajankohtaista
Pohjois-Savon maakuntakaavaehdotus tulee nähtäville 8.3.-4.5.2010
23.02.2010
Vuoden 2007 alussa käynnistynyt työ Pohjois-Savon maakuntakaavan laatimiseksi on edennyt maakuntakaavaehdotusvaiheeseen. Pohjois-Savon liiton maakuntahallitus hyväksyi tämänpäiväisessä kokouksessaan sen asetettavaksi yleisön nähtäville kuntiin 8.3. - 4.5. 2010.
Maakuntakaavan laatiminen on Pohjois-Savon liiton tehtävä. Sen valmisteluun on osallistunut kolmen vuoden aikana yli 150 henkilöä ja kahdeksan eri työryhmää. Kaavahanketta käsitteleviä kokouksia on ollut 60, kertoo maakuntakaavahanketta johtava Pohjois-Savon liiton suunnittelujohtaja Paula Qvick.
Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä. Siinä konkretisoidaan maakunnan kehittämisstrategia kaavakartalla ja kaavamääräyksillä alueiden käytön kehittämisperiaatteiksi sekä aluevarauksiksi.
Paula Qvickin mukaan maakuntakaavaehdotus käsittää 745 aluevarausta, noin 1400 kohdemerkintää ja lähes 700 alueen erityisominaisuuksia kuvaavaa merkintää. Koko Pohjois-Savon kattavan kaava-alueen pinta-ala on noin 2 000 km2.
LUE KOKO TIEDOTE...