KOULUTUS

 

Pohjois-Savon osaamispohja on monipuolinen. Itä-Suomen yliopisto ja sen ympärille keskittyneet tutkimusyksiköt ovat saaneet kansallista ja kansainvälistä tunnustusta tutkimuksestaan ja koulutuksestaan. Tietoyhteiskunnan ja kansainvälisyyden painotukset näkyvät myös ammattikorkeakoulujen ja muiden oppilaitosten opetuksessa.

Kuopion tiedelaakson alueelle on kehittymässä 10.000 asiantuntijan yhteisö ja korkean teknologian yrityskeskittymä. Tiedelaakson tutkimus ja koulutus säteilevät vaikutustaan koko maakuntaan. Näin yhdistyy yliopiston, tutkimuslaitosten ja yliopistosairaalan toisiaan ruokkiva kansainvälisen tason osaaminen. Teknia, Microteknia, Tietoteknia, Bioteknia, Mediteknia, Tutkimuskeskus Neulanen ja Geologian tutkimuskeskus ovat tutkimuksen ja innovatiivisen yritystoiminnan yhteensulautumia.

Yliopistot
Itä-Suomen yliopisto Avoimet yliopistot
     
Ammattikorkeakoulut
Savonia
-ammattikorkeakoulu
Humanistinen ammattikorkeakoulu
Toisen asteen ammatilliset oppilaitokset
Ingmanin käsi- ja taideteollisuusoppilaitos
Kuopion talouskoulu Pelastusopisto
Pohjois-Savon opisto Portaanpään kristillinen opisto
Savon ammatti- ja aikuisopisto Ylä-Savon ammattiopisto