Ajankohtaista

Pohjois-Savon EU-rahoittajat kirittävät hanketoimijoita tukien hakuun

 

10.06.2010

EU:n rakennerahasto-ohjelmien kuluvan vuoden rahoitusta on siirtymässä Pohjois-Savossa ensi vuoteen nykyisellä hankevauhdilla. Tammi-toukokuussa tukihakemuksia tuli maakunnan EU-rahoittajaorganisaatioille suunnilleen samaa tahtia kuin viime vuonna, mutta se on vähemmän kuin ohjelmakauden alkuvuosina. EU-tukia siirtyi jo viime vuodelta tälle vuodelle ja sama voi toistua.
-Tilanne ei ole niin uhkaava, että rakennerahastotukia jouduttaisiin palauttamaan, koska ohjelmakautta on jäljellä vielä puolet. Ohjelmakauden 2007–2013 EU-tuet ovat etupainotteisia eli ne vähenevät sen loppua kohti. Toivottavasti maakunnan kilpailukykyä, työllisyyttä ja yrittäjyyttä lisääviä hyviä hankkeita tulee kuitenkin jatkossa enemmän rahoitettaviksi. Toivomme uusia hanketahoja ja uudentyyppisiä innovatiivisia avauksia maakunnan kehittämisen painopistealoilla, toteaa Pohjois-Savon liiton EU-koordinaattori  Mikko Härkönen.

Pohjois-Savon liitolle tuli toukokuun lopussa päättyneellä vuoden kolmannella EU-tukien hakukierroksella kuusi rahoitushakemusta, mikä nosti niiden alkuvuoden kokonaismäärän 13:een. Härkösen ja EU-hankekoordinaattori Juha Minkkisen mukaan rahoitushakemusten määrä on supistunut huippuvuosista 2007–2008. Syiksi he arvelevat taloustaantumaa, joka vaikeuttaa omarahoituksen kokoamista. Ilmapiirikään ehkä ole yhtä aktiivinen kuin talouden nousukaudella. Toisaalta useat keskeisistä hankkeista on jo saatu käyntiin.

LUE KOKO TIEDOTE...